Itämeren sinileväkukinnat osoittavat meren tilan parantuneen huimasti

Share |

Keskiviikko 26.8.2020 klo 19:06 - Mikko Nikinmaa


Nykyisin Itämeren jokakesäinen ongelma on sinileväkukinnat. Niiden syystä ollaan yksimielisiä: mitä rehevämpää vesi on, sitä enemmän sinileväkukintoja on. Erityisesti veden fosfaattipitoisuuden nousu aiheuttaa sinileväkukintoja, sinilevät kun pystyvät ottamaan tarvitsemansa typen ilmasta. Tämän takia kukintoja voi olla myös avomerellä, missä veden nitraatti- ja ammonium-typen pitoisuudet ovat jo laskeneet niin, että niiden lannoitusvaikutus on vähäinen. Yksimielisiä ollaan myös siitä, että suurelta osin nykyiset sinileväongelmat johtuvat siitä, että pitkään sekä asutuksen että teollisuuden jätevedet johdettiin puhdistamattomina vesistöihin. Sitten tuleekin jo ensimmäinen yleinen virheellinen tieto: vaikka asutuksen jätevedet olivatkin merkittävä Itämeren veden rehevöittäjä, niiden osuus oli selvästi pienempi kuin puunjalostusteollisuuden jätevesien aiheuttama rehevöittävä kuormitus. Kun arvioidaan Suomen ja Ruotsin puunjalostusteollisuuden jätevesien rehevöittävää vaikutusta 1960-1970-luvuilla, oli se suunnilleen sama kuin mitä sadan miljoonan ihmisen asutusjätevedet olisivat aiheuttaneet. Voidaankin sanoa, että Itämeren tämänhetkiset rehevöitymisongelmat johtuvat suurelta osin siitä, että tuolloin ”oli liian kallista edellyttää puunjalostusteollisuudelta perusteellista vedenpuhdistusta”, vaikka nykyhetkellä kuluu vuosittain suunnilleen saman verran Itämeren suojelutoimiin kuin tuolloin olisi tarvittu koko ongelman estämiseksi. No, jälkiviisaus on helpoin viisaus. Toinen 

IMG_20170811_0002.jpgsinileväkukintoja lisäävä tekijä on ilmaston lämpeneminen. Itämeren keskilämpötila on noussut reippaasti yli asteella 1900-luvun puolivälistä ja tämä suosii leväkukintojen  esiintymistä.


Kuitenkin kun puhutaan rehevöitymisen aiheuttamasta sinileväkukintaongelmasta  jätetään tavallisesti mainitsematta se, että veden fosfaattipitoisuus ei ole juurikaan noussut 1980-luvun jälkeen. Vaikka vesi oli 1980-1990-luvuilla yhtä rehevää kuin nyt, silloin ei esiintynyt sinileväkukuntoja. Syy tähän on helppo löytää: Itämeren ympäristömyrkkypitoisuudet ovat laskeneet noista ajoista jopa kymmenesosaan. Vaikka tätä asiaa ei sellaisenaan tuodakaan uutisoinnissa usein esiin, se on mainittu silloin, kun kalojen dioksiinipitoisuuden on todettu pudonneen niin, että ne nykyisin ylittävät vain harvoin EU:n elintarvikkeille asettaman raja-arvon. Vesi oli 1980-luvulla niin myrkyllistä, että siinä ei juuri mikään kasvanut, eivät sinilevät, ei rakkohauru (joka myös on viime vuosina lisääntynyt, vaikka se sietää rehevöitymistä äärimmäisen huonosti), hylkeet ja merikotka eivät pystyneet lisääntymään. Kaikkien näiden kannat ovat kasvaneet samaan aikaan, kun Itämeren veden myrkkypitoisuus on laskenut.

Niinpä, vaikka sinileväkukinnot ovatkin epämiellyttävä rehevöitymisen aiheuttama ilmiö, jo niiden esiintyminen osoittaa, että Itämeren tila on parantunut paljon pahimmasta vaiheesta 1980-luvulla. Tuolloin se ei enää ollut muuta kuin jättimäinen jäteallas, jossa vesi pysyi kirkkaana, kun kaikkien eliöiden lisääntyminen oli vaikeutunut vähentäen niiden määrää.   

Avainsanat: rehevöityminen, ympäristömyrkyt, vesien saastuminen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini