Lyhyt Simpunpäästöoppi 8

Lauantai 11.11.2023 klo 15.27 - Mikko Nikinmaa

Kun jätevesiä ei vielä puhdistettu, paperin valkaisussa käytettiin yleensä vapaata klooria, joka reagoi puun rengasmaisten yhdisteiden kanssa. Näin puunjalostusteollisuuden jätevesissä joutui ympäristöön myrkyllisiä ja hyvin hitaasti hajoavia polykloorattuja bisfenyylejä (PCB). Kertyessään eläimiin ne aiheuttivat muun muassa lisääntymishäiriöitä. Myös veden dioksiinipitoisuudet nousivat korkeiksi. Vaikka dioksiinien muodostumiselle ei olekaan yhtä yksittäistä syytä, niitä syntyi erityisesti palamistuotteissa ja ne pääsivät jätevesissä ympäristöön. Niin dioksiinit kuin PCB:t ovat hyvin rasvaliukoisia, minkä vuoksi ne siirtyvät ympäristöstä eliöihin ja rikastuvat ravintoketjussa (planktonista huippupetoihin). 

Itämeren 1970-luvun veden kanssa analogista on puhdistettu juomavesi: vesi on kirkasta, mutta siihen laitettu kala on hetken päästä maha pystyssä kuolleena. Juomaveden puhdistuksen päämäärähän on tappaa kaikki vedessä elävät haittaeliöt.

Pahimpien 1970-luvun vuosien jälkeen sekä vedenpuhdistus on tehostunut että teollisuuden prosessit kehittyneet ympäristöä vähemmän pilaaviksi. Muun muassa Suomen ja Ruotsin puunjalostusteollisuuden päästöt tuotekiloa kohti ovat nykyisin korkeintaan prosentin verran siitä mitä muinoin. Itämeren tämänhetkiset dioksiini- ja PCB-pitoisuudet ovatkin suunnilleen kymmenesosa pahimpien aikojen pitoisuudesta. Myrkkyjen entisen kauhistuttavan määrän osoittaa se, että silakan ja lohen dioksiinipitoisuudet ylittivät vielä 2010-luvulla asetetut raja-arvot. Nyt (2023) suurin osa kaloista on ”syötäväksi kelpaavia”.

Laitoin lainausmerkit syötäväksi kelpaaviin, kun ympäristömyrkkyjen päätetyissä raja-arvoissa elintarvikkeille ei yleensä oteta huomioon sitä, kuinka paljon elintarviketta nauttii. Näin ollen se on sama ravulle ja naudanlihalle – ja tuskin kukaan pystyy tuloillaan nauttimaan molempia samaa määrää, vaikka haluaisikin. Jos normaalit suomalaiset kulutustottumukset otetaan huomioon, ihminen saa vuodessa paljon enemmän dioksiinia ja PCB:tä maidosta kuin silakasta. Asetetut raja-arvot ovat lisäksi poliittinen päätös, joka ei perustu mihinkään tietoon, että ne akuutisti tai kroonisesti aiheuttaisivat haittoja juuri raja-arvot ylittävissä pitoisuuksissa. Kuinka näin voisi ollakaan, kun esimerkiksi dioksiinin akuutti myrkyllisyys eri rottakannoille vaihtelee 10000-kertaisesti. Kohu kalojen korkeista dioksiini- ja PCB-pitoisuudesta tuli otsikoihin vasta Suomeen liityttyä Euroopan Yhteisöön, eli vuoden 1995 jälkeen. Tällöin dioksiini- ja PCB-pitoisuudet olivat jo laskeneet huimasti huippupitoisuuksistaan. Jos Itämeren lohen ja silakoiden syönti olisi aiheuttanut haittoja ihmisissä, ne olisivat tulleet näkyviin suunnilleen samaan aikaan kuin hylkeiden lisääntymishäiriöt, jotka dioksiini ja PCB:t melko varmasti aiheuttivat.

Dioksiinit ja PCB:t säilyvät rasvaisissa kaloissa kahdesta syystä. Ensinnäkin, kuten edellä mainitsin, yhdisteet ovat hyvin rasvaliukoisia, joten ne kertyvät rasvakudokseen – minkä takia niitä on paljon rasvaisissa kaloissa. Toiseksi sekä PCB:itä että dioksiineja hajottaa AhR-aineenvaihduntareitti. Tämä myrkkyjä käsittelevä reitti on kaloissa huomattavasti vähempitehoinen kuin nisäkkäissä ja linnuissa, joten myrkky säilyy kaloissa muuttumatta paljon pitempään kuin broilerin, sian tai naudan lihassa.