Lyhyt Simpunpäästöoppi - Tarinoita Itämeren tilasta ja kaloista

Seuraavina viikkoina/kuukausina, blogissani on usein Itämeri-kala-aiheisia kertomuksia. Ne muodostavat yhden kokonaisuuden, jonka nimi on tälläkin kertaa otsikossa. Aina kun blogin otsikko on Lyhyt Simpunpäästöoppi, kirjoitus kuuluu tähän kokonaisuuteen. Koko sarjan aloitan kertomalla, mikä sen lähtökohta on.

Olimme Järvisaaren edessä kallioluodolla Isän kanssa verkkoja puhdistamassa. Olin kymmenvuotias, eli elimme vuotta 1964. Niin kuin aina muistoissa lapsuuden kesistä, aurinko paistoi. Verkkoja lähdettiin kokemaan aamuvarhaisella. Olin aika ylpeä, kun olin päässyt soutumieheksi Isän normaalin kalakaverin ollessa lomalla ja pois paikkakunnalta. Isällä ja Mäklinin Erkillä oli toistakymmentä verkkoa, jotka tavallisesti laskettiin Siikasaaren pään, Järvisaaren ja Suur-Pisin alueelle. Yhdeksän hevosvoiman viisimetrisellä perämoottoriveneellä kesti tunnin verran ajaa Ravijoenlahdelta kalapaikoille. Menimme läpi Syväsalmen Maringinlahdelle, koko Siikasaaren pituuden matkan ulospäin, kunnes avoin meri häämötti – siinä oli vain muutamia saaria ja kallioluotoja. Uloimpana, juuri ja juuri horisontissa näkyivät Huovari ja sen lähisaaret, joiden aluetta Neuvostoliitto vuokrasi Suomelle talvikalastukseen. Muuten Suomen ja Neuvostoliiton rajan havaitsi siitä, että venäläiset rajavartioalukset seilasivat edestakaisin pitäen huolen siitä, etteivät veneet voineet ylittää rajalinjaa. Alukset olivat isoja ja niiden tykit näkyivät selvästi.

Mutta olimme siis verkkoja puhdistamassa. Tavallisesti verkoissa oli muutama ahven, isoja särkiä, pari kuhaa ja siikaa, joitakin säynäviä ja turskia, joskus muutama kampela – ja kymmeniä härkäsimppuja. Parhaimmillaan saaliina oli toistasataa simppua. Kun jokaisen ottamiseen verkosta kului ainakin viisi kertaa pitempi aika kuin normaalin kalan, puuskahdin Isälle: ”Kun kasvan isoksi, kirjoitan kyllä Lyhyen Simpunpäästöopin.” Noista päivistä on kulunut yli 50 vuotta ja Suomenlahti on muuttunut niin, että härkäsimput ovat hävinneet jokseenkin kokonaan, joten kun nyt kirjoitan Lyhyttä Simpunpäästöoppia, se on muuttunut kertomukseksi meriympäristön lähihistoriasta ja ympäristömuutoksien syistä ja seurauksista.