Suomi - ympäristötutkimuksen raskaasta sarjasta höyhensarjaan 10 vuodessa

Share |

Keskiviikko 23.5.2018 klo 20:27 - Mikko Nikinmaa


Kadonneet ovat ne ajat jolloin maamme voi ylvästellä sillä, että tutkimuksen osuus bruttokansantuotteesta on korkea. Kymmenessä vuodessa olemme taantuneet EU-maiden kärjestä ynnä muuta osastoon. Tutkimuksen ja tuotekehityksen osuus bruttokansantuotteesta on pudonnut kymmenessä vuodessa yli prosentin. Pudotuksessa ei kelpaa selitykseksi lama: jos laman takia bruttokansantuote kokonaisuudessaan vähenee, niin tutkimuksen osuus siitä säilyy prosentuaalisesti ennallaan, mikäli erityisesti tutkimuspanostusta ei vähennetä. OECD:n tilastojen mukaan näin tapahtuikin useimmissa EU-maissa. Sen sijaan Suomessa tutkimuksen osuus väheni huimasti ja on edelleen jatkanut vähenemistään. Siitä, kun tutkimuspanostus tehdään, siihen, kun tulokset parhaiten näkyvät voi arvioida menevän kymmenisen vuotta. Näin laskettuna tämänhetkinen tutkimuksen sangen korkea näkyvyys heijastaa aikaa, jolloin Suomessa tutkimuksen osuus bruttokansantuotteesta oli yksi maailman korkeimmista. Mikähän tilanne mahtaa olla kymmenen vuoden päästä?

Vaikka tutkimuksen tilanne yleisestikin on heikentynyt hurjasti, ympäristötutkimuksen osalta ollaan ajauduttu säälittävään jamaan. Yhden esimerkin tästä saimme juuri lukea päivälehdistä, kun vastikään remontoitua merentutkimusalusta Arandaa ei ole varaa pitää toiminnassa. Tämä on valitettavasti vain helposti nähtävä esimerkki. Julkisen sektorin pienentämisen nimissä kun on jo vuosia vähennetty valtion tutkimuslaitosten määrärahoja. Suurelta osin näin on tehty sanoen, että pyrkimyksenä on tehostaa laitoksien tutkimusta vaatimalla, että ne kilpailevat menestyksekkäästi yleisestä tutkimusrahoituksesta. Tässä tapauksessahan kilpaillun tutkimusrahoituksen olisi pitänyt kasvaa saman verran kuin valtion tutkimuslaitosten rahamäärä väheni. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Ja vaikka olisikin, ympäristötutkimus olisi kärsinyt merkittävästi. Ympäristön tilan seurannat ovat nimittäin olleet leimallisesti asioita, joita tutkimuslaitokset ovat tehneet. Pitkäaikaisseurannat sellaisenaan eivät todellakaan ole hankkeita, jotka saisivat kilpailtua tiederahoitusta. Kuitenkin niiden tulokset ovat jotakin, mitä monet menestyvät tutkijat ovat voineet käyttää hyväkseen omissa tutkimushankkeissaan. Kun tämän tyyppisiä asioita rahanpuutteen vuoksi vähennetään, joutuvat useat ympäristötutkijat seisomaan jalat tukevasti ilmassa.

Ja sitten se nuorten tutkijoiden asema. Kun rahat on keskitetty pitkäaikaisesti menestyksekkäisiin hankkeisiin, uusien avausten mahdollisuudet on käytännössä torpattu. Kun lisäksi esimerkiksi akatemiatutkijan kaudet on rajattu yhteen viisivuotiskauteen, on aikaansaaatu tilanne, että juuri kun tutkija rupeaa saamaan hankkeensa näkyväksi, rahoitus loppuu - eikä yliopistoilla juurikaan ole mahdollisuutta palkata tyhjän päälle jääneitä tutkijoita. Vaikka tämä koskee kaikkia tutkijoita, erityisen paljon kärsii ympäristötutkimus, koska siinä on paljon täysin uusia tutkimussuuntauksia, joille ei ole pahasti jäljessä laahaavassa yliopistohierarkiassa toimia.

Niinpä, ympäristötutkimus Suomessa on heikentynyt tasolle, jossa voi vain haaveilla, että asiat olisivat yhtä hyvin kuin esimerkiksi Portugalissa - kymmenen vuotta sitten näin ei olisi ajatellut kuin rikas eläkeläinen.

Avainsanat: ympäristön tila, Itämeri, saasteet


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini