Kalakuolemat - hellesäiden riesa

Taas on jouduttu uutisoimaan kalakuolemista. Tällä kertaa Rautalammilla. Kuten viime vuonnakin, mitään saasteita tai sairauksia ei löydetty syyksi. Näin ei kyllä olekaan. Yhteistä viime- ja tämän vuoden tapauksille on se, että ne ovat näkyneet matalissa vesissä kuuman jakson aikana. Kun veden lämpötila matalassa vedessä nousee, ei mistään löydy kylmää vettä, jossa kalojen elintoiminnat (ja hapenkulutus) säilyisivät elämän mahdollistavalla alueella. Suomessa elävät kalat ovat kaikki kehittyneet vuosituhansien kuluessa suhteellisen alhaista lämpötilaa kaipaaviksi, kun veden lämpötila on pitkään lähellä nollaa. Tästä on seurauksena se, että ne sietävät korkeita lämpötiloja huonosti. Sama laji Keski-Euroopassa voi sietää useita asteita korkeampia lämpötiloja kuin suomalainen. Kala voi kuolla, vaikka happipitoisuus ei olisikaan laskenut ja vaikka kalan kiduksissa tai verenkierrossa ei olisikaan aluksi mitään näennäisiä ongelmia. Vaihtolämpöisen kalan solujen minimiaineenvaihdunta on vain noussut niin korkeaksi, ettei se enää riitä tyydyttämään solutoimintojen hapen tarvetta. Ja tästä sitten ajaudutaan tilanteeseen, jossa sydämen pumppausteho vähenee, verenkierto hidastuu, solut saavat vähemmän happea ja kärsivät hapenpuutteesta entistä kauheammin – vaikka veden happipitoisuus ei olisikaan laskenut.

Kun kuolleita kaloja tutkitaan, havaitaan aina, että kidusepiteeli on paksuuntunut. Tämä havaitaan kuolinsyystä riippumatta Amazonasilla, Alaskassa, Australiassa tai Suomessa. Kuolleen kalan kidukset ovat turvonneet eikä siitä voi tehdä mitään johtopäätöksiä kuolinsyystä. Tämän takia kidusten histologinen tarkastelu kuolleista kaloista on hukkaanheitettyä puuhaa. Kuolleista kaloista saatava informaatio rajoittuu kemiallisiin ja mikrobiologisiin analyyseihin: ympäristömyrkkyjen ja tauteja aiheuttavien mikro-organismien osuus kalakuolemissa voidaan perustellusti osoittaa.

Suomen järville on tyypillistä, että ne ovat sangen matalia. Kylmä ilmanalamme on mahdollistanut sen, että kalat ovat sopeutuneet alhaisiin lämpötiloihin. Nyt kun ilmastonmuutos aiheuttaa lämpötilan nousun kesällä, koko järviemme vesimassa lämpenee, minkä seurauksena kylmään sopeutuneet kalapopulaatiomme voivat kuolla. Veden lämpötilan nousulla saattaa olla merkityksensä siinä, että härkäsimppu on viime vuosikymmeninä harvinaistunut Suomenlahdella. Se on erityisen kylmän veden laji, joka kuteekin keskellä talvea.

Kun luin Rautalammin kalakuolemista, minua järkytti yksi asia. Matalaan järveen oli istutettu kuhanpoikasia. Rautalammin kaltaisen matalan järven happipitoisuus vaihtelee väistämättä paljon. Kuha puolestaan on erityisen hyvähappisia olosuhteita vaativa kala, happivaatimuksien osalta verrattavissa lohikaloihin. Useimmiten se elää vähävaloisissa syvissä vesissä, mutta Suomessa kuhia on myös sameissa vesissä matalassa edellyttäen, että veden happipitoisuus on korkea. Näin on ennen voinutkin olla, mutta nykyisin on melkein varmaa, että matalaan järveen istutetut kuhat kuolevat jossain elämänsä vaiheessa ennen kuin ehtivät syödä särkikaloja.