Ammattiyhdistysliike nykyisellään - niin eilistä päivää

Taas on se aika vuodesta, jolloin työnantajat ja ammattiyhdistysliike neuvottelevat (riitelevät) tulosopimuksista. Ja päämääränä on saada lisää liksaa. Tämä tehdään samaan aikaan kun on ilmiselvää, että meidän rikkaassa maailmanosassa tulisi vähentää maapallon kantokyvyn ylittävää kulutustamme. Kuinka tämä on mahdollista, jos neuvotteluja käydään vain tulojen lisäämisestä?

Koko työntekijän asema on muutenkin muuttunut. Ennen muinoin työntekijä oli useimmiten saman työnantajan palveluksessa koko työelämänsä. Nykyisin suuri osa ihmisistä on erilaisissa pätkätöissä. Työjaksojen välille tulee väistämättä aikaa ilman palkkatyötä. Tämä ei ole tilanne, jossa ammattiyhdistysliike syntyi ja on saanut työntekijöiden asemaa parannetuksi. Kiistämättä ammattiyhdistysliike on luonut meille hyvät työehdot, viisipäiväisen työviikon, pitkät lomat ja hyvät palkat – kaiken sen, minkä takia on lottovoitto syntyä Suomeen. Mutta nyt kun maailma on muuttunut, ammattiyhdistysliike junnaa edelleen 1960-1970-luvun maailmassa. Hei, siitä on kulunut yli 50 vuotta! Vaikka työnantajistakin voi valittaa paljon, heidän keskuudessaan on muututtu paljon enemmän maailman muuttuessa.

Globalisaatiota on kauhisteltu. Nykymuotoinen globalisaatio onkin työntekijöiden kannalta huonoin mahdollinen vaihtoehto. Siispä ammattiyhdistysliikkeen pitäisi ruveta toimimaan maailmanlaajuisesti työntekijöiden aseman parantamiseksi. Mikä on onnistunut puoli vuosisataa sitten Euroopassa, pitäisi ottaa päämääräksi maailmanlaajuisesti. Ammattiyhdistysliikkeellä voisi olla tärkeä sija eriarvoisuuden vähentämisessä ja ympäristömääräysten tiukentamisessa. Samalla se ajaisi tuotannon palauttamista lähemmäs käyttäjiä ja vähentäisi pitkiä tuotantoketjuja, mikä aiheuttaa kuljetuksen suurta hiilidioksidijalanjälkeä.

Kotimaassa ammattiyhdistysliikkeen tulisi ajaa palkankorotuksien sijaan perustuloa, jonka ansiosta pätkätyöläisten asema saataisiin nykyistä selkeämmäksi. Perustulon myötä koko työttömyyskorvausjärjestelmästä voitaisiin luopua. Kun lisäksi ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun tulisi olla kaikkien ensisijainen prioriteetti, kotimaan tuloneuvotteluissa pitäisi ensisijaisena päämääränä olla ympäristön tilan parantaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen maailmanlaajuisesti – meillä olisi varaa vähentää kulutustamme. Palkankorotusten sijaan tulisi vaatia samanlaisten summien käyttämistä kehitysmaissa olevien tehtaiden työntekijöiden aseman parantamiseen ja ympäristönsuojeluinvestointeihin.

Niin, ammattiyhdistysliike nykyisellään on kuin Neuvostoliiton 5-vuotissuunnitelmat: 50 vuotta nykyhetkestä taaksepäin. Ammattiyhdistysliike voisi kuitenkin suuntautua tulevaisuuteen. Silloin sillä voisi olla samanlainen merkitys kuin 1960-1970-luvuilla.