Vihreä siirtymä vaaliteemaksi - se on katse tulevaisuuteen

Share |

Maanantai 9.1.2023 klo 20.09 - Mikko Nikinmaa


Kun poliittisten puolueiden puheita ja kannatuksen muutoksia seuraa, näkee selvän päälinjan. Oppositiopuolueet, erityisesti viime aikoina kannatustaan nostanut Perussuomalaiset, ratsastaa konservatismilla. Mitään muutoksia ei pitäisi tehdä, ilmastotoimista olisi syytä luopua ja niiltä osin kuin voidaan, fossiilisten polttoaineiden käyttöä energiantuotannossa ja autoliikenteessä tulisi jatkaa. Tämä on Perussuomalaisten lisäksi kaikkien populistipuolueiden päähaave: halutaan palata entisiin hyviin aikoihin.

Mutta mahtaako haaveilu vanhoista hyvistä ajoista olla keino tulevaisuudesta selviämiseksi? Nythän asia on niin, että kaikessa taloudellisessa toiminnassa energiantuotannosta teollisuuteen uudet investoinnit ja tuotantotavat pyrkivät ratkaisuihin, joissa hiilijalanjälki on mahdollisimman pieni, fossiilisista polttoaineista luovutaan ja niistä valmistettu muovi korvataan muilla materiaaleilla. Kun tämä on lähtökohta, niin taloudellisen menestyksen takeeksi ja sitä kautta yhteiskunnan hyvinvoinnin peruspilariksi tuleekin kaikki se, jota Perussuomalaiset vastustavat.

Vihreä siirtymä on koko Pohjolan valttikortti maailmantaloudessa. Täällä energiantuotanto on jo melkein kokonaan fossiilisista polttoaineista riippumatonta ja sähkönsiirtoverkot hyvälaatuisia. Tätä taustaa voivat kaikki teollisuusyritykset, jotka haluavat vähentää hiilijalanjälkeä, hyödyntää investoinneissaan. Hiilivapaa teräs, vetytalous jne. ovat kaikki Suomen uusia kilpailuvaltteja, jotka perustuvat Perussuomalaisten kammoamaan vihreään siirtymään.

Miksi ihmiset suurin joukoin sanovat äänestävänsä Pohjois-Korean tielle vievää menneisyyteen haikailua eivätkä uusia mahdollisuuksia tuovaa vihreää siirtymää.

Avainsanat: ilmastonmuutos, hiilijalanjälki, puoluekannatus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini