Lyhyt Simpunpäästöoppi 10

Silloin kun verkkoja 1960-luvun alkupuolella puhdistin, Itämeren rehevöityminen ja ympäristömyrkyt eivät vielä lohen ja meritaimenen elämää haitanneet. Niitä – punalihaisia meren aatelisia – sai kuitenkin saaliiksi tosi harvoin, vain muutaman kalan vuodessa. Kun kalanviljelykään ruokatarkoitukseen ei vielä ollut alkanut, ainakaan suuressa mittakaavassa, paistettu lohi, lohikeitto ja graavilohi olivat todellisia herrain herkkuja. Maalaishäissä oli todellista juhlaruokaa, jos lohikeittoa sai.

Lohia ja taimenia oli jo ruvettu kasvattamaan poikasten istuttamiseksi. Kun vesivoimaloiden rakentaminen aikaisempiin lohijokiin oli estänyt lohen kutuvaelluksen ja sen vuoksi poikastuotannon, vesioikeus määräsi voimayhtiöille lohenpoikasten istutusvelvoitteen. (Lohen luontainen lisääntyminen olisi ollut mahdollista varmistaa, jos osa jokivedestä olisi saanut kulkea voimaloiden ohi niin, että vaelluskalat olisivat pystyneet kulkemaan yläjuoksulle näitä kalateitä pitkin. Teollistuvassa Suomessa ei katsottu kuitenkaan olevaan varaa siihen, että pisarakaan vettä kulkisi voimalaitoksien ohi. Niinpä toimivia kalateitä ei koskaan rakennettu.) Viljellyiltä istukkailta poistettiin rasvaevä, jotta luonnonkalat ja poikaskasvatetut kalat pystyttiin erottamaan toisistaan. Kuviteltiin, että rasvaevä olisi tarpeeton jäänne, jonka poistamisella ei olisi mitään merkitystä. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että rasvaevä on aistielin. Sillä aistitaan veden virtauksia: mahtavatkohan havainnot kasvatuspoikasten huonosta selviytymisestä luonnossa johtua osittain siitä, että niiltä on poistettu yksi aisti.

Kuusikymmentäluvun loppupuolelta alkaen ja koko 1970-luvun ajan kalanviljely ruokakalantuotannossa kasvoi räjähdysmäisesti. Kasvua jatkui vielä 1980-luvun alkupuolelle, minkä jälkeen suomalainen viljellyn kalan tuotanto on vähitellen vähentynyt, kun halvemmalla tuotettu ulkomainen (erityisesti norjalainen) lohi on tullut markkinoille. Ruokakalatuotanto oli aluksi melkein pelkästään kirjolohta, jota meressä kasvatetaan verkkokasseissa. Itämeren lahdissa kala kasvaa erityisen nopeasti koska suolatasapainon säätelyyn tarvittavan energian määrä on vähäinen. Samasta syystä murtovedessä särki, ahven ja muut makean veden kalat kasvavat suuremmiksi kuin järvissä. Merikasvatus on aiheuttanut paikallisia rehevöitymisongelmia, kun suuri kalajoukko saa rehua ja ulostaa pienellä alueella. Verkkokassiviljely ja kesämökkeily olivatkin törmäyskurssilla vuosikymmeniä ja kalanviljelyn rehevöittävää vaikutusta on pyritty pienentämään rehujen kehityksellä, kalanviljelyn sijainninohjauksella ja jätösten poistamisella. Jotta kalanviljelyn rehevöittävä vaikutus voidaan kokonaan poistaa, on lopulta siirryttävä kuivan maan allaskasvatukseen, jossa kaikki rehu- ja ulostejätteet pystytään puhdistamaan ennen niiden joutumista mereen. Kalanviljelyn rehevöittävää vaikutusta mainostettiin vähennettävän uuden rehun käytöllä: rehussa on Itämeren silakasta tehtyä kalajauhoa, joten huonoimmillaankin se säilyttää meren ravinnemäärän ennallaan. Kuitenkin silakan käyttö kalanrehussa on sangen kyseenalaista ja siitä pitäisi päästä eroon silakkakantojen säilyttämiseksi.

Kun lohi vielä 1960-luvulla oli herrain herkku, on se kalanviljelyn ja tuontikalan johdosta muuttunut yhdeksi halvimmista ruoka-aineista. Kaikki muut kalat ovat nykyisin sitä kalliimpia. Siispä savulohen syöminen ei enää luo samanlaista tunnelmaa kuin 50 vuotta sitten. Mutta yksi ei muutu: mikään muu suomen kaloista ei ole yhtä vähäruotoista kuin lohi. Siitä syöjä tykkää.