Ylikulutus ja tuleva hallitus

Maanantai 10.4.2023 klo 12.16 - Mikko Nikinmaa

Kaksi tapahtumaa sattui suomalaisille melkein yhtä aikaa: eduskuntavaalit ja vuoden 2023 ylikulutuspäivä. Eduskuntavaalit olivat uutisvirran tärkein asia viikkoja ennen vaaleja ja useita päiviä vaalien jälkeen. Ylikulutuspäivä sen sijaan tuskin mainittiin, vaikka syytä olisi. Ylikulutuspäivähän osoittaa päivämäärän, minkä jälkeen suomalaisten kulutustottumuksilla maapallon rajalliset resurssit eivät enää riittäisi, jos koko ihmiskunta käyttäisi niitä laillamme. Suomalaiset ovat yksi henkeä kohti eniten kuluttavista kansakunnista ja tarvittaisiin Telluksen lisäksi kolme muuta maapalloa, jotta kulutuksemme olisi kestävällä pohjalla.

Tämä tosiasia liittyy suoraan eduskuntavaaleihin, joiden viesti päättäjille oli selkeä: Suomi ensin ja kulutus kasvuun. Kaikennäköiset tuet maamme ulkopuolella oleville vähempiosaisille ovat vain rahanhukkaa. Laittaisivat itse asiansa kuntoon. Mutta…jos he onnistuisivatkin tässä, tuloksena olisi entistä pahempi luontokato, ilmastonmuutos ja ympäristön saastuminen, kun heidän tottumuksensa lähenisivät omiamme. Niinpä oikeastaan ainut keino säilyttää omat tottumuksemme on pitää huolta siitä, että maapallo säilyy eriarvoisena.

Itsekkyys tuntuu olevan ja on varmaan aina ollut poliittisen menestyksen peruspilari. Vaikka ihmisten joukossa onkin joitakin yksilöitä, jotka näkevät lyhytaikaisen oman edun tavoittelun yli ja mahdollisiin ongelmiin, jotka koittavat muutaman kymmenen vuoden päästä, jos tapamme eivät muutu, näitä yksilöitä ei ole riittävästi saamaan todellista muutosta aikaan.

Tulevan hallituksen pitäisi puuttua kansalliseen ylikulutukseemme ja maailmanlaajuiseen eriarvoisuuteen. Kun molemmat asiat ovat äänestäjien keskuudessa epäsuosittuja (kasvun esteitä ja rahankulua), on sitä varmaan turha odottaa. Niinpä taidammekin olla entistä vankemmin tiellä kohti katastrofia. Kun äänestäjien valtaosa haluaisi vanhat hyvät ajat takaisin, olisi syytä muistaa, mitä jo vanha iskelmä sanoo: "Ei aika mennyt koskaan palaa…”

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kestävä kehitys, luonnonvarojen käyttö, eriarvoisuus, ympäristöpolitiikka