EU ja ympäristönsuojelu

Perjantai 29.3.2024 klo 15.35 - Mikko Nikinmaa

Viime aikoina on kovasti riemuittu siitä, kuinka EU:n pyrkimykset moneen ympäristöasiaan on onnistuttu torppaamaan. Kotimaiset ratkaisut ovat paljon parempia – osaammehan hoitaa ympäristöasiamme itse. Mitä Keski- ja Etelä-Euroopan maat ovat kertomaan meille, kuinka metsiä ja vesistöjä pitää hoitaa. Nehän ovat jo kauan sitten hakanneet metsänsä ja pilanneet vetensä.

Mutta onko suomalainen ympäristönhoito missään asiassa edeltäkävijän roolissa? Suomen paperiteollisuus rupesi tekemään vesiensuojeluinvestointeja vasta, kun keskieurooppalaiset ja brittiläiset ostajat ilmoittivat, että paperin ostot loppuvat, jos jätevesien puhdistus ei ole riittävällä tasolla ja vapaata klooria käytetään paperin valkaisuun. Suomessa sallitaan edelleen poikkeusluvilla sellaisten kasvinsuojeluaineiden käyttö, jotka on muualla Euroopassa kielletty.

Lähtökohtana näyttää olevan, että ympäristönsuojelu ei saa aiheuttaa kustannuksia. Jotta tämänhetkisiä kustannuksia voidaan säästää, jätetään tekemättä ympäristön kannalta välttämättömiä elinkeinoelämän muutoksia. Mielestäni on surkuhupaisaa, että suureen ääneen huudetaan, kuinka velkaa ei saa jättää jälkipolville ja samalla nipistetään määrärahoista, joiden avulla jälkipolvet saisivat sellaisen ympäristön, joka meillä on ollut lapsena. Tähänhän esimerkiksi EU:n ennallistamisasetus pyrkii. Kun me suomalaiset olemme itse pilanneet ympäristömme, eikö meidän pitäisi maksaa siitä, että lapsemme saavat nauttia puhtaana liplattavista järvenaalloista metsän varjossa, jossa laulurastas laulaa.

Olen elämäni aikana nähnyt talousmetsien muuttuvan metsistä puupelloiksi ja havainnut, että saksalaiset, ranskalaiset ja italialaiset ympäristöpiirit pystyvät vaikuttamaan paljon suomalaisia paremmin hallitustensa toimintaan ja talouspolitiikkaan. Taitaa olla niin, että koska ihminen on vaikuttanut paljon pitempään ja voimakkaammin keski- ja eteläeurooppalaiseen ympäristöön kuin me suomalaiset omaamme, siellä on ruvettu meitä paremmin ymmärtämään ympäristönsuojelun välttämättömyys.

EU:n ympäristösäädöksien edistäminen olisi Suomen – ja varsinkin lapsiemme – etu. Jos se vaatii kustannuksia, voitaisiin vaikka poistaa ne miljardituet, jotka tälläkin hetkellä käytetään fossiilisiin polttoaineisiin.

Muistojeni talousmetsä ei ollut puupelto

Maanantai 5.12.2022 klo 10.41 - Mikko Nikinmaa

Kun lapsena aloitin linturetkeni, missään ei ollut avohakkuita. Metsien puusto oli vaihtelevan ikäistä. Mäntykankailla kasvoi kanervaa ja puolukkaa. Risuja siellä ei juurikaan ollut, joten liikkuminen sujui vaivatta. Kuusimetsät kasvoivat kosteammilla paikoilla ja niissä oli hankalampi kulkea. Suuri osa metsistä oli sekametsiä, joissa havupuiden joukossa oli koivuja, leppiä, pihlajia ja haapoja. Metsien monimuotoisuus oli linturetkeilijän onni: kangasmetsien illoissa surisivat kehrääjät, päivällä tekivät metsäkirviset soidinlentojaan. Hömö-, töyhtö- ja kuusitiaiset olivat retkien yleisimmät lintulajit. Koppelot, pyyt ja teerinaaraat lehahtivat lentoon aina silloin tällöin.

Niin, metsien lintumaailma oli monimuotoinen. Kun metsäpohja ei ollut täynnä risuja, oli marjastaminen vaivatonta. Ja mustikoita ja puolukoita poimimme ämpärikaupalla. Silti metsä oli talousmetsää. Tukkipuut kaadettiin sieltä pois. Yksi vanhemmista serkuistani oli vuosittain metsätyömiehenä. He olivat yleensä urakkapalkalla ja hän kehui aina kaataneensa niin paljon puita talvella, että voi viettää samanlaisen kolmen kuukauden kesäloman kuin koululaiset. Tuonkaltaisesta metsätaloudesta siirryttiin pois, kun metsien monitoimikoneiden aika alkoi. Yhdellä monitoimikoneella pystyi tekemään usean metsätyömiehen työn, mutta sillä ei tietenkään kannattanut kaataa vain joka neljättä puuta. Jotta tästä päästiin, ruvettiin tekemään avohakkuita ja sen jälkeen metsät kasvatettiin tasaikäisiksi, jotta kaikki uudet alat voitiin kaataa yhdenaikaisesti. Puiden väli tehtiin sellaiseksi, että metsätyökone mahtui vaivatta väliin. Metsät muuttuivat puupelloiksi.

Metsätalouden muutos oli ylhäältä johdettua. Jos joku metsänomistaja ei halunnut ”hoitaa” metsäänsä puupeltomentaliteetilla, viranomaiset määräsivät rangaistusmaksuja. Puupeltomentaliteetista poikkeavia asiantuntijoita ei käytetty metsätalousasiantuntijoina, vaan heidän mielipiteensä ja tutkimustuloksensa ohitettiin ja niille jopa naureskeltiin. Tämän suhtautumistavan jatkumoa on viimeaikainen suhtautuminen EU:n luonnonennallistamisasetusluonnokseen. Suomen metsänhoitoon eivät saa vaikuttaa kuin puupeltoajattelua kannattavien metsänomistajien hyväksymät tahot.

Suomalaisen talousmetsän pitää viime vuosikymmenien metsäpolitiikan mukaisesti olla puupelto, josta monet linnut ovat kadonneet, vaikka talousmetsä voisi olla metsien ennallistamisen ansiosta kelpo asuinpaikka hömötiaiselle.