Ennallistamaton luonto aiheuttaa suuret kustannukset

Keskiviikko 29.5.2024 klo 20.00 - Mikko Nikinmaa

Suomihan on pelkkää suota ja metsää. Kun näin on, on itsestään selvää, että me osaamme hoitaa     metsiämme ja suoympäristöämme paremmin kuin kukaan muu. On ihan väärin, että jo aiemmin metsänsä hakanneet muut eurooppalaiset tulevat tänne määräämään, miten hoidamme ympäristöämme tai missä määrin ennallistamme sitä. Vai onkohan?

Suomalainen metsän ja soiden ”hoito” on koko ajan perustunut siihen, että maan lyhytaikainen taloudellinen tuotto on maksimoitu. Tämän takia soita ja metsiä on ojitettu ja lannoitettu. Päämääränä on ollut lisätä puun kasvua ja sitä kautta vuotuista tuottoa. Pitkään suot eivät olleet muuta kuin turpeen lähde. Vielä nytkin turvealan lobbarit ovat käyneet eduskunnassa jättäen adressin, jossa sanotaan seuraavaa: ”Energiaveroista päätettäessä on huomioitava myös energianhuoltovarmuus ja omavaraisuusnäkemykset. Siksi ei ole perusteltua verottaa kotimaisia polttoaineita, vaan on varmistettava kotimaisen energian osuuden kilpailu kyvyn kasvattaminen nykyistä paremmalle tasolle. Turvetuotanto/energia puut toki tuottaa lisäksi verotuloja valtiolle työn verotuksen kautta, koneiden ja kotimaan kulutuksella, toisin kuin tuontipolttoaineet + HÖLMÖLÄISTEN tuulivoima. Esimerkkinä 25 miljoonaa megaa turvetta kun ajetaan laitokselle saa valtio pelkästä dieselpolttonesteestä verotuloja 7.5 miljoonaa + dieselverot kuorma autoista. Kuljetus autoja ala työllistää n. 150 kpl. Turvetuotannosta vajaa 9 miljoonaa euroa punaisesta aineesta polttoaineveroa. Pelkistä kaivinkonetöistä turvesuolla tulee polttoaineesta verotuloja 1.5 miljoonaa euroa.” Tämän adressin kaikki verohyödyt tulevat fossiilisten polttoaineiden käytöstä, josta pitäisi päästä eroon.

Mutta suot ovat paljon muutakin. Ne ovat olleet tärkeä vesivarasto ja veden valuman tasoittaja pesusienen tavoin. Pohjanmaan jokien tulvat ovat pahentuneet huomattavasti soiden ja metsien ojituksen seurauksena. Ennen ojituksia lumen sulamisvedet pysyivät soilla ja vesi valui jokiin vähitellen – suot toimivat siis tehokkaina jokivesien virtauksen säätelijöinä. Tulvavahinkojen rahallinen arvo pitäisikin siis suurelta osin laittaa soiden ja metsän ojituksen kustannuksiksi. Soiden ja metsien lannoitus ja ojitukset ovat lisänneet Itämeren rehevöitymistä. Näin ollen Itämeren puhdistamisen rahallisista kustannuksista osa tulisi laittaa tehometsätalouden piikkiin. Soiden ja metsien ojitus yhdessä ilmastonmuutokseen meidän leveysasteillamme liittyvään sadannan kasvun kanssa lisää valumavesien metallipitoisuuksia. Teimme jo 1980-luvun puolivälissä kokeita, jotka osoittivat jokiveden rautapitoisuuden tulevan sateella niin korkeaksi, että se estää nahkiaisten likomatojen kehittymisen. Nahkiaisen lisäksi on lähes varmaa, että lohikalojen kehitys estyy samoissa oloissa. Ilmastonmuutos näyttää aiheuttavan metalli-ionien vapautumista jokiveteen koko arktisen alueen vesistöissä – esimerkiksi jotkut Alaskan joet ovat muuttuneet ruosteenvärisiksi.

Niin, kun Suomen hallitus vastusti EU:n luonnon ennallistamisasetusta taloudellisiin syihin vedoten, eivätköhän ne kustannukset, jotka johtuvat siitä, että ennallistamista ei tehdä, ole paljon suurempia. Tämän vuoksi ainakin minulta on häipynyt vähäisinkin luottamus siihen, että nykyhallitus pystyisi tekemään järkeviä taloudenpidon pitkäaikaisia ratkaisuja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turve, suot, metsien ojitus, Itämeren rehevöityminen, EU:n luonnon ennallistamisasetus, kevättulvat

Lyhyt Simpunpäästöoppi 12

Maanantai 18.12.2023 klo 18.56 - Mikko Nikinmaa

12

Jotkut kotitarvekalastajatkin pyydystivät silakkaa verkoilla, mutta Isä ja Mäklinin Erkki eivät niin tehneet. Sen sijaan he toivoivat aina onnistuvansa laskemaan verkot paikkoihin, joista saisi siikoja. Siika on kolmas hopeakylki lohen ja silakan lisäksi, kooltaan ja arvoltaan niiden välissä. Kun siikaa sai säännöllisesti, se oli ehkä suuriarvoisin kalansaaliimme. Kun vesi syksyllä kylmeni, oli siianpyynnin aika. Silloin se nousi mataliin rannikkovesiin Suur-Pisin ja Järvisaaren lähelle. Siikahan on pääasiassa makean veden kala, joka elelee kylmien järvien lisäksi Itämeren murtovedessä, mutta jo eteläisen Itämeren suolapitoisuus on lajille liian korkea. Siika on hyvin monimuotoinen kala ja onkin edelleen epäselvää, onko se mitä sanomme siiaksi yksi laji vai lajiryhmä. Vaellussiika on suurikokoisin muoto, joka kasvaa Itämeressä ja lohen sekä taimenen tavoin nousee jokiin kutemaan. Meressä elävät karisiiat eivät koskaan nouse jokiin ja ne kutevat lyhyen, matalaan veteen tapahtuvan vaelluksen lopuksi. Siiat kutevat syksyllä, kun matalatkin vedet ovat kylmenneet riittävästi. Siian poikaset kuoriutuvat vasta keväällä, kun veden lämpötila rupeaa nousemaan.

Siialla on pieni suu, minkä vuoksi se ei juurikaan pysty pyydystämään muita kaloja vaan syö pieniä selkärangattomia – ja mätiä. Kaikkien kalojen mäti, myös omien lajitovereiden, on siian herkkuruokaa. Siika taas oli meidän herkkuruokaamme. Siiassa ei ole paljon ruotoja ja se on sopivan rasvainen sekä savustettavaksi että paistettavaksi. Eipä juuri parempaa ruokaa lapsena voinut kuvitella kuin voissa paistettu siikafile ja perunamuusi – niin yksinkertainen oli herkkuruoka. Nykyisin lisäisin herkkuun vielä kanttarellikastikkeen, mutta lapsena en sieniä syönyt. Äidin kanssa kävin kyllä mielelläni sienimetsässä, mutta vasta aikuisena rupesin sienistä ruokana tykkäämään.

Siika, kuten useimmat arvostavamme ruokakalat, on kylmän ja vähäravinteisen, kirkkaan veden kala. Niinpä se kärsii kovasti ilmastonmuutoksesta ja Itämeren rehevöitymisestä. Yleisöllehän on tullut viime vuosina hyvin selväksi, kuinka peltojen lannoitus rehevöittää Itämerta. Rehevöitymiskehitys on kuitenkin paljon tätä monimutkaisempi. Suomessahan metsiä ja soita on ojitettu kiivaasti 1950-luvulta lähtien puun kasvun lisäämiseksi. Metsiä myös lannoitettiin 1900-luvun loppuvuosikymmenet. Kun ilmastonmuutos lisää rankkasateiden todennäköisyyttä, ojitetuista metsistä ja soista valuu enenevässä määrin ravinteita mereen ja siiat ja monet muut kalat voivat entistä huonommin. Lisäksi lämpötilan nousu lisää levien kasvua samentaen vettä entisestään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: siika, rehevöityminen, metsien ojitus, ilmastonmuutos