Lyhyt Simpunpäästöoppi 12

Maanantai 18.12.2023 klo 18.56 - Mikko Nikinmaa

12

Jotkut kotitarvekalastajatkin pyydystivät silakkaa verkoilla, mutta Isä ja Mäklinin Erkki eivät niin tehneet. Sen sijaan he toivoivat aina onnistuvansa laskemaan verkot paikkoihin, joista saisi siikoja. Siika on kolmas hopeakylki lohen ja silakan lisäksi, kooltaan ja arvoltaan niiden välissä. Kun siikaa sai säännöllisesti, se oli ehkä suuriarvoisin kalansaaliimme. Kun vesi syksyllä kylmeni, oli siianpyynnin aika. Silloin se nousi mataliin rannikkovesiin Suur-Pisin ja Järvisaaren lähelle. Siikahan on pääasiassa makean veden kala, joka elelee kylmien järvien lisäksi Itämeren murtovedessä, mutta jo eteläisen Itämeren suolapitoisuus on lajille liian korkea. Siika on hyvin monimuotoinen kala ja onkin edelleen epäselvää, onko se mitä sanomme siiaksi yksi laji vai lajiryhmä. Vaellussiika on suurikokoisin muoto, joka kasvaa Itämeressä ja lohen sekä taimenen tavoin nousee jokiin kutemaan. Meressä elävät karisiiat eivät koskaan nouse jokiin ja ne kutevat lyhyen, matalaan veteen tapahtuvan vaelluksen lopuksi. Siiat kutevat syksyllä, kun matalatkin vedet ovat kylmenneet riittävästi. Siian poikaset kuoriutuvat vasta keväällä, kun veden lämpötila rupeaa nousemaan.

Siialla on pieni suu, minkä vuoksi se ei juurikaan pysty pyydystämään muita kaloja vaan syö pieniä selkärangattomia – ja mätiä. Kaikkien kalojen mäti, myös omien lajitovereiden, on siian herkkuruokaa. Siika taas oli meidän herkkuruokaamme. Siiassa ei ole paljon ruotoja ja se on sopivan rasvainen sekä savustettavaksi että paistettavaksi. Eipä juuri parempaa ruokaa lapsena voinut kuvitella kuin voissa paistettu siikafile ja perunamuusi – niin yksinkertainen oli herkkuruoka. Nykyisin lisäisin herkkuun vielä kanttarellikastikkeen, mutta lapsena en sieniä syönyt. Äidin kanssa kävin kyllä mielelläni sienimetsässä, mutta vasta aikuisena rupesin sienistä ruokana tykkäämään.

Siika, kuten useimmat arvostavamme ruokakalat, on kylmän ja vähäravinteisen, kirkkaan veden kala. Niinpä se kärsii kovasti ilmastonmuutoksesta ja Itämeren rehevöitymisestä. Yleisöllehän on tullut viime vuosina hyvin selväksi, kuinka peltojen lannoitus rehevöittää Itämerta. Rehevöitymiskehitys on kuitenkin paljon tätä monimutkaisempi. Suomessahan metsiä ja soita on ojitettu kiivaasti 1950-luvulta lähtien puun kasvun lisäämiseksi. Metsiä myös lannoitettiin 1900-luvun loppuvuosikymmenet. Kun ilmastonmuutos lisää rankkasateiden todennäköisyyttä, ojitetuista metsistä ja soista valuu enenevässä määrin ravinteita mereen ja siiat ja monet muut kalat voivat entistä huonommin. Lisäksi lämpötilan nousu lisää levien kasvua samentaen vettä entisestään.