Lyhyt Simpunpäästöoppi 11

Torstai 7.12.2023 klo 19.08 - Mikko Nikinmaa

11

Lohi oli herrain herkku ja tavallinen kansa sai syödä paljon pienempää hopeakylkeä, silakkaa. Kun asuimme meren lähellä, saamamme silakka oli aina tuoretta. Kalastajat olivat aamuvarhaisella tehneet pyyntityönsä ja pienyrittäjät ajoivat mopoillansa silakkalaatikot tarakassaan kauppaamaan kaloja lähikylissä. Joillakin oli savustusuunit kalasatamassaan ja he myivät vastapyydettyä ja vastasavustettua hailia. Itäisen Suomenlahden rannoilla silakalla oli 1960-luvulla niin suuri merkitys, että paikallinen rautalankayhtye Strings levytti kappaleen Hailii Happamii. Jo varhemmin, 1950-luvun lopussa, Suomi oli saanut vuokratuksi Neuvostoliitolta Huovarin kalliosaaren eteläpuolisen vesialueen pääasiassa silakan kalastusta varten. Avoimen veden aikaan silakka troolattiin tai pyydettiin rysillä. Talviaikaan käytettiin pääasiassa silakkaverkkoja.

Silakka on sillin Itämeren lahtien alalaji. Suomalaisetkin laivat troolasivat varsinaista silliä Atlantilla ja toivat suolatun saaliin kalatehtaisiin, joissa suolasilli purkitettiin. Useita erilaisia maustekaloja oli myynnissä jo 1950-luvulla, kun en vielä suolakalaa voinut kuvitellakaan syöväni. Suuri osa kotimerestä pyydetystä silakastakin suolattiin, niin se saatiin säilymään pitkäänkin. Suutarinlohessa suolasilakkaan pilkotaan sipulia ja joukkoon heitetään paljon maustepippureita. Silakkarullat maistuivat jo lapsena - niissä etikka on pääasiallinen säilöntäaine. Mutta parasta ruokaa olivat tuoreet kalat, savusilakoiden lisäksi silakkapihvit: kaksi silakkaa levitettiin päällekkäin ja välissä oli tuoretta tilliä ja merisuolaa. Kun ne sitten jauhotettiin ja paistettiin voissa ei perunamuusin kanssa juuri parempaa ruokaa voinut saada. Ja se oli halpaa. Juhannusruokana on aina ollut uudet perunat ja maustesilakat. Hyvä puoli silakassa on, että sen voi syödä melkein kokonaan, vain pää ja selkäruoto jäävät jäljelle.

Pitkään kalastettu silakka päätyi ihmisruuaksi, mutta kun turkistarhaus, kalanviljely ja broilerinkasvatus lisääntyivät, koko ajan suurempi osuus silakkasaaliista meni rehuksi. Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa vain viidennes saaliista käytetään ihmisravinnoksi. Loput menevät eläinten rehuksi. Rehuksi voidaan käyttää minkä kokoista silakkaa tahansa, kun rehuun käytettävä kala jauhetaan jauhoksi. Ihmisravinnoksi tulevan silakan pitää puolestaan olla mahdollisimman suurta, mieluiten yli 18 cm pitkää. Niin ison silakan osuus on vähentynyt niin, että Suomenlahdella sitä on vain kirkkaasti alle prosentti kaloista ja Pohjoisella Itämerellä 1-3 %. Selkämerellä isojen silakoiden osuus oli pitkään noin 15 %, mutta tällä vuosikymmenellä osuus on pudonnut alle 10 %:iin. Kun koon vastaavaa romahdusta ei aikaisemmin ole ollut, EU esitti aluksi, että silakan kalastus kiellettäisiin kokonaan. Tähän ei kuitenkaan päädytty, mutta silakan kalastuskiintiötä pienennettiin merkittävästi, alle puoleen aikaisemmasta. Näyttää ilmiselvältä, että silakan kalastus on pitkään ylittänyt kantojen uusiutumiskyvyn. Suurin syy ylikalastukseen on silakan rehukäyttö. Mikäli silakan pyynnistä rehuksi luovuttaisiin, kalakanta tervehtyisi ja uusiutuisi muutamassa vuodessa.

Kestävään kalanviljelyyn hyönteisrehulla

Tiistai 22.8.2023 klo 15.05 - Mikko Nikinmaa

Taimenet hyppivät iltahämärissä napatakseen vedenpinnan lähellä lentäviä hyönteisiä. Ne selvästikin haluavat hyvänmakuista hyönteisruokaa. Perhokalastus käyttää hyväkseen tätä halua. Jo yli 40 vuotta vanhat tutkimukset ovat osoittaneet, kuinka lohenpoikasten kasvu kiihtyi, jos ne saivat viljelyoloissa normaalin ruokinnan lisäksi hyönteisravintoa. Näitä havaintoja ei kuitenkaan ole käytetty hyväksi kalanrehujen valmistuksessa, kun rehujen pääasiallisia osasia, kala- ja äyriäisjauhoa on saanut halvalla. Toisaalta hyönteisten lisääminen kalanrehuun olisi ollut kallista, minkä vuoksi havainto, että hyönteislisä tehostaa muuten normaalilla rehulla syötettyjen lohenpoikasten kasvua, on jäänyt unohduksiin.

Tänä päivänä tilanne on muuttunut. Rehujen kalajauhon saamiseksi on merien ylikalastuksen jatkuttava entiseen tapaan tai jopa kiihdyttävä, kun naudanliha pyritään korvaamaan kalanlihalla. Periaatteessa tämä voisi vähentää tietyn lihamäärän kasvatuksen aiheuttamaa ympäristökuormaa kymmenkertaisesti. Näin ei kuitenkaan käy, jos perinteisten rehujen käyttöä jatketaan. Tällöin on paremminkin uhkana se, että merien kalastoa uhkaa laaja sukupuuttoaalto, kun ihmisravinnoksi huonosti kelpaavia kaloja pyydetään rehuksi laajamittaisen kalanviljelyn tarpeisiin.

Jotta kalajauhon käyttöä rehussa pystyttäisiin vähentämään, on rehuteollisuus pyrkinyt ensisijaisesti siirtymään kasvipohjaisiin rehuihin. Tähän liittyy kaksi ongelmaa. Ensinnäkin kalankasvatuksen tärkeimmät lajit Suomessa ovat puhtaita petokaloja, joiden luonnonravinnossa ei ole mitään muuta kuin eläimiä. Sen vuoksi niiden on paljon vaikeampi saada tasapainoinen kasvisravinto kuin kaltaistemme sekasyöjien, joiden siirtyminen kasvisruokaan on sangen helppoa. Toiseksi soija on tärkeä kasvipohjaisten kalanrehujen osanen. Soijaviljelyksien tekeminen on ehkä tärkein yksittäinen syy sademetsien hakkuille.

Hyönteisjauhon käyttö rehuraaka-aineena poistaisi jokseenkin kaikki kalanrehuun liittyvät ympäristöongelmat. Lisäksi se toisi mukanaan ne edut, joiden takia luonnonkalat syövät vedenpinnan hyönteisiä. Ilmeisesti tärkein hyöty, jonka kalat hyönteisravinnosta saavat, on se, että ne pystyvät sietämään oksidatiivisia stressejä aiempaa paremmin. Jokseenkin kaikki ympäristömuutokset lisäävät oksidatiivista stressiä ja hyönteisravinto näyttää lisäävän sekä stressin puskuroinnissa tärkeän kokonaisglutationin määrää että stressin käsittelyssä tärkeiden entsyymien aktiivisuutta. Kun nyt voidaan toukkia kasvattaa suuressa mittakaavassa nopeasti, voisi hyönteispohjainen kalanrehu tulla etujensa vuoksi tärkeäksi rehuteollisuuden innovaatioksi Suomessa. Maailmanlaajuisesti odotukset hyönteisraaka-aineen käytöstä rehutuotannossa ovat jo suuret.