Kotimainen luonnonkala - kadonnut ruokapöydistä, miksi?

Lauantai 21.4.2018 klo 19.14 - Mikko Nikinmaa

Kun olin lapsi Virolahdella, itäisen Suomenlahden rannalla, 1950-1960 luvuilla, Huovarin vuokra-alueen silakankalastajat ajoivat mopoillaan myymään tuoretta kalaa lähikylien taloihin. Siitä, kun kala oli pyydetty, siihen, kun kala oli käyttäjällä, kului vain muutama tunti. Silloin myös kaikkien kotitarvekalastajien saalis voitiin myydä lähikaupoissa. Tuloksena oli se, että ainakin merenrannan asukkaat saivat tuoretta kalaa koko ajan - ja kotimainen kala oli halvin saatavilla oleva ruoka.

Sen jälkeen ovat erilaiset kylmäsäilytysvaatimukset, varastointiedellytykset, säädökset siitä, kuka saa kauppoihin myydä kalaa ym. tarkoittaneet sitä, että tuoreen suomalaisen luonnonkalan saatavuus on vähentynyt räjähdysmäisesti, hinta on noussut ja käyttö on mitätöntä. Kun olin lapsi, ahvenen hinta oli sellainen, että köyhinkin perhe pystyi sitä ostamaan, nykyisin ahvenfileen kilohinta on usein korkeampi kuin naudan tarjoussisäfileen.

Lisäksi vesien saastuminen on ollut uutisaiheena säännöllisesti ja varsinkin 21. vuosisadalla on tuotu esiin se, kuinka paljon ympäristömyrkkyjä kalassa on. Tämä on sangen huvittavaa, kun tällä hetkellä Itämeren kalojen pysyvien ympäristömyrkkyjen pitoisuus on ehkä viidenneksen siitä, mitä se oli 1970-80-luvuilla. Silloin ei niiden mahdollisista haitoista puhuttu lainkaan, vaikka ne olisivat olleet varmasti paljon suuremmat kuin nyt. Jopa silloin kalan hyvät ominaisuudet ravintona olivat paljon suuremmat kuin ympäristömyrkyistä aiheutuvat haitat.

Kun olin lapsi, lohi oli kallein kala, mitä löytyi. Mutta sitten tuli kalanviljely. Pitkän aikaa se oli vain kirjolohta, mutta myöhemmin mukaan ovat tulleet erityisesti lohi, nieriä ja siika. Muitakin lajeja on viime aikoina ruvettu viljelemään. Jälleen otsikoissa ovat olleet vain kalanviljelyn aiheuttama vesien rehevöityminen, vaikka ravintona kala edelleenkin on erinomaista. Mutta kun norjalainen viljelty lohi on tullut saataville, on lohesta tullut halvinta saatavilla olevaa kalaa. Lisäksi kauppa pitää viljellystä kalasta, koska sen saatavuus on varmaa.

Viime aikoina olemme ruvenneet saamaan myös mm. tuoretta puna-ahventa, tonnikalaa ja vietnamilaista pangasiusta. Maailman ääristä tuleva tuore kala ei voi parhaalla tehdollakaan voi sanoa ympäristöystävälliseksi ruuaksi. Sen kuljettaminen täytyy tehdä lentorahtina, minkä hiilijalanjälki on huima. (Tiesittekö muuten, että pangasius on viljelty kala, jota kasvatetaan vedessä, jota meikäläiset eivät käyttäisi mihinkään - rehevä Littoistenjärvikin tuntuisi puhtaalta pangasiuksen kasvatuspaikkoihin verrattuna). Viljeltyjen lohikalojen rehu on pääasiassa kalajauhoa, jota varten pyydystetään vähäarvoista kalaa maailman meristä - kalajauhon tarmuihivitsema raaka-aine on yksi suurimmista syistä maailman merien ylikalastukseen. (Viime aikoina on kotimaista kalaa ruvettu kasvattamaan vain Itämerestä pyydystettyjä raaka-aineita - erityisesti silakkaa ja kilohailia - käyttäen, jolloin ylikalastus ei ole ongelma).

Niinpä, kotimaisen luonnonkalan käyttö olisi sangen ympäristöystävällinen vaihtoehto, jonka tasoa olisi vain kiertovesikalanviljely. Mutta jotta se olisi mahdollista, suuresta joukosta kalojen myyntiä rajoittavista määräyksistä pitäisi luopua - ongelmana eivät ole pelkästään viranomaiset vaan myös kauppa. Kotimaisen luonnonkalan käytön suurimmat ongelmat eivät ole merimetsot ja hylkeet. 

Biotalous, puunpoltto ja turpeen energiakäyttö

Sunnuntai 5.3.2017 klo 13.40 - Mikko Nikinmaa

Minusta biotalouden pitäisi olla uusien ratkaisujen keksimistä siten, että uusiutuvasta luonnosta kehitettäisiin ympäristöä säästäviä uusia tuotteita eikä sitä, että toteutetaan vanhoja tulevaisuuden kannalta huonoja ratkaisuja. Ympäristölle hyödyllisiä uusia ratkaisuja, jotka myös toisivat taloudellisia hyötyjä lähialueille, olisivat ensinnäkin pitkäkuituisen havupuun käytön kehittäminen kankaiden tuotantoon. Jos puukuitu voisi korvata puuvillan, ympäristölle koituisi suunnattomia hyötyjä hyönteismyrkkyjen ja muiden kasvinsuojeluaineiden sekä veden käytön vähentymisessä. Lisäksi koko se mahtava viljelyala, joka nyt käytetään puuvillan viljelyyn, voitaisiin käyttää ruokakasvien kasvatukseen, mikä helpottaisi köyhien alueiden ihmisten ravinnonsaantia. Toiseksi, suomalainen kasvinviljely voisi siirtyä perinteisestä viljanviljelystä, joka huonosti sopii pohjoiseen ilmanalaamme, erilaisten maustekasvien viljelyyn, jotka voisivat olla Suomen vahvuus. Syynä tähän on se, että kasvukauden aikana aromiaineita kertyy pitkän valoisan ajan ansiosta suomalaisiin kasveihin paljon enemmän kuin etelämmässä kasvaviin. Nykyinen tukipolitiikka suosii kuitenkin sitä, että mitään uutta ei tehdä vaan asiat säilytetään ennallaan. Yksilötasolla on selvää, että jos entisenkaltaisesta tuotannosta saa tietyn varman tulon, ei kannata siirtyä uuteen, jonka epäonnistuessa kukaan muu ei auta.

Sen sijaan "biotalous" on nykymenolla hyvin vanhakantaisten ratkaisujen käyttöä (biotalous on tarkoituksella lainausmerkeissä, kun se ei minusta ole biotaloutta allaolevista syistä). Ensimmäinen ihmetykseni aihe on se, että turvevoima yhdistetään biotalouteen. Oikeastihan turpeen käyttö energiantuotannossa on pahempaa kuin kivihiilen. Poltettava turve on usein tuhansia vuosia vanhaa - eli uusiutumatonta. Lisäksi turpeen tuotannon ja käytön aikana vapautuu ilmakehään metaania, joka on monin verroin pahempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Turpeen voi sanoa olevan hyvä energianlähde vain jos kieltää ilmastomuutoksen ja minkään ihmisen toimien vaikutuksen siihen. Seuraavana vanhakantaisena asiana voi pitää puun polttoa. Metsä toimii hiilidioksidinieluna kasvaessaan. Silloin kun sitä poltetaan, se on yhtä lailla hiilidioksidia vapauttavaa kuin öljyn poltto. Sitä paitsi poltettua puuta on hankala käyttää muihin tarkoituksiin kuten rakentamiseen, huonekaluihin tai tulevaisuuden kankaisiin. Puun polton ja puun kasvun eriyttäminen hiilidioksidijalanjäljessä voisikin toimia puun käytön ohjaamisessa polttamista pitkäkestoisempiin käyttöihin, jolloin puun hakkaus ei johtaisi heti hiilidioksidin vapautumiseen. Lopuksi biodieselinkään teko ei ole kovin edistyksellistä: sehän perustuu ajatukseen, että öljyn käyttöön perustuva moottori on käytössä tulevaisuudessakin. Kuitenkin nyt näyttää todennäköiseltä, että autojen pääasialliseksi käyttövoimaksi tulee sähkö. Tällöin tulevaisuuden nimissä kannattaisi laittaa innovointi- ja investointipanoksia sähkön varastointikeinoihin.