Aikansa kutakin

Tiistai 15.9.2020 klo 13.09 - Mikko Nikinmaa

Ensimmäistä kertaa katsoin televisiota, kun olimme Raisiossa tätini luona kylässä 1958. Tätini mies oli Nesteen Naantalin öljynjalostamon rakennusmestari. Silloin kansallisen öljynjalostuksen avulla oltiin luomassa Suomen unelmaa – kansakunta rikastui kiivasta tahtia 1900-luvun loppupuolen, osittain tuontiöljyä käyttäen.

Nämä muistot tulivat nyt elävinä mieleeni, kun Neste ilmoitti lopettavansa Naantalin öljynjalostamon. Päätöstä on kauhisteltu pääasiassa työllisyysnäkökulmasta, mutta asiaa pitäisi katsoa vähän laajemmin. Öljynjalostuskapasiteettia on väistämättä vähennettävä, kun öljyn energiakäytöstä luovutaan. Ei voida lähteä siitä, että öljynjalostuksen työpaikat säilytetään, vaikka öljynjalostus vähenee.

Kun siirrymme talouteen, joka ei riipu fossiilisin polttoainein, kivihiili, öljy ja turve, tuotetusta energiasta, niiden tuottamiseen ja jalostamiseen kytkeytyvät työpaikat poistuvat. Tämä muutos on täysin riippumaton koronaviruspandemiasta. Emme saa koronaviruksen varjolla jättää tekemättä asioita, jotka ovat välttämättömiä ilmastonmuutoksen tai muiden tulevaisuuden haasteiden torjumiseksi.

Mielestäni suurin ongelma on siinä, että ei ole riittävästi panostettu siihen, että mietittäisiin, mitä asioita kehitetään ja miten. Valitetaan vain entisten aikojen ja työpaikkojen häviämistä. Sen sijaan, että tällöin pyrittäisiin lisäämään investointeja tulevaisuuteen, mikä tarkoittaisi tutkimus ja tuotekehityspanostuksen huimaa lisäämistä, vaikka velkarahallakin, ruvetaan kamreerimaisesti säästämään ja vähennetään tutkimusta ja tuotekehitystä. Näin tehden menetetään kyllä vanhat työpaikat, muttei keksitä, mitä uutta saataisiin tilalle.

Kokonaisuudessaan ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöongelmien ratkaisuissa pitäisi mielestäni lähtökohtaisesti uskaltaa tehdä uudentyyppisiä ratkaisuja tulevaisuuden hyväksi maksoi mitä maksoi eikä vastustaa muutoksia sanoen, ettei niihin ole varaa. Minusta on melkoisen varmaa, että tulevat sukupolvet mieluummin maksavat velkaa, jolla on saatu pidetyksi ympäristö mukiinmenevänä ja luotu uudentyyppisiä työpaikkoja kuin ovat velattomia pilatussa ympäristössä ilman työtä.

Väestönkasvu on ONGELMA, syntyvyyden lasku ratkaisu

Tiistai 8.9.2020 klo 15.23 - Mikko Nikinmaa

Kun minkä tahansa eläimen kanta kasvaa liiaksi, se ylittää ympäristönsä kantokyvyn ja tuloksena on eläinkannan nopea, suunnittelematon romahdus. Tämän on havaittu tapahtuvan erityisen selvästi arktisilla alueilla, missä myyräsyklit, petolintujen säännölliset kantojen vaihtelut, tunturimittariperhoskantojen syklinen vaihtelu yms. ovat olleet tutkijoiden kiinnostuksen kohde vuosikymmeniä. Ympäristön kantokyvyn ylittäviltä eläinkannoilta loppuu ruoka, elämiselle sopiva ympäristö käy rajalliseksi, erilaiset sairaudet leviävät ja tuloksena on, että eläinkanta romahtaa: missä aiemmin oli kymmeniä, ellei 

satoja eläimiä, on vain pari jäljellä.

Helsingin citykanien kohtalo on hyvä esimerkki siitä, mitä nopeasti voi tapahtua. Muutama vuosi sitten ne lisääntyivät kuin kanit (kanejahan ne olivatkin) ja joka puiston nurkka tuli niitä täyteen. Mutta pari talvea sitten niihin iski virus, jonka seurauksena kuolleita kaneja oli helppo löytää. Tuloksena on se, että kanien kanta on tällä hetkellä mitätön. Virus on pienentänyt myös Australian kanikannan murto-osaan siitä, mihin se suureni 1950-luvulla.

Ihmisen väestönkasvun on arveltu tulevan ongelmaksi jo monta kertaa. Jo 1700-1800-lukujen vaihteessa Malthus kirjoitti ruuan tuotannon rupeavan rajoittamaan väestön kasvua. Paul ja Anne Ehrlich kirjoittivat 1968 kirjan ”Population Bomb (Väestöpommi)”. Myös tässä kirjassa ruuan tuotannon ajateltiin aiheuttavan väestöromahduksen jo 1970-1980-luvuilla. Tuolloin, 1968, maapallon väkiluku oli n. 3,5 miljardia ja nyt, 2020, se on 7,8 miljardia. Samaan aikaan viimeisen 50 vuoden kuluessa absoluuttinen köyhyys ja nälänhätä on keskimäärin vähentynyt. Tämän on sanottu osoittavan, että väestönkasvuun liittyvä ruuantuotannon ongelma on liioiteltu ja pystytään hoitamaan.

Siispä lähtökohtana pidetään edelleen sitä, että väestönkasvu on välttämätöntä, jotta talouden pyörät pyörivät. Väestöpommi-kirjan kirjoittaja Paul Ehrlich sanoi tästä äskettäin seuraavasti: “Kun katsotaan huoltosuhdetta, johon tavallisesti kiinnitetään huomiota, (poliitikot ja taloustieteilijät) ovat yleensä huolissaan siitä, että vanhojen ihmisten osuus nousee liiaksi, niin ettei yhteiskunta pysty heitä elättämään. Tämä lähtökohta on virheellinen, kun varmasti yli 70 vuotias voi olla talouden kannalta paljon tuottavampi kuin alle 7-vuotias…Tietenkään väestönkasvu ei saa jatkua.”

Kun sitten tarkastellaan kaikkia niitä ongelmia, joita maapallon väkiluvun kasvu aiheuttaa, tulee ilmiselväksi, että ihminen on ylittänyt ympäristön kantokyvyn. Tämä on luonnollista. Maapallo on vain tietyn kokoinen, joten jo lähtökohtaisesti on mahdotonta, että väestö voisi kasvaa ja resurssien käyttö lisääntyä rajattomasti. Jos haluamme pysyä kasvuideologiassa, meidän on hyväksyttävä se, että seuraava vaihe tulee olemaan kaaos ja katastrofi, jolloin meille käy kuin sopuleille massaesiintymien jälkeen. Harvat jäävät henkiin ja hekin joutuvat aloittamaan seuraavan syklin alusta. Tähän meillä olisi vaihtoehto, mutta se edellyttää ajattelutapamme vallankumousta.

Ilmastonmuutos on pohjimmiltaan väestönkasvun aiheuttama ongelma. Vaikka akuutit muutokset pystyttäisiin ratkaisemaan uusien tekniikoiden avulla, väestönkasvun aiheuttamat ongelmat säilyisivät, koska ihmismäärä kasvaa nopeimmin siellä, missä kulutustason muutoksien voi odottaa olevan suurinta. Ja vaikka teknologinen kehitys mahdollistaisikin ilmastonmuutoksen lopullisen torjunnan, maan pinnan hyväksikäyttö lisääntyisi väistämättä, jos väestö jatkaa kasvuaan. Tämän seurauksena biodiversiteetti pienenisi, eläimistä ihmisiin siirtyvien virusten esiintymisen ja täten pandemioiden todennäköisyys kasvaisi. Maan viljavuus heikkenisi, ympäristön saastuminen lisääntyisi ja näiden tekijöiden surauksena ruuan tuotanto pinta-alayksikköä kohti vähenisi – samaan aikaan kun suureneva ihmismäärä tarvitsisi lisää ravintoa. Erilaisten maankuoren resurssien liikakäyttö myös yleistyisi.

Niinpä, väestönkasvun välttämättömyyden toitottaminen säännöllisin väliajoin on yhtä järkevää kuin sen oksan sahaaminen rungon puolelta, jolla itse istuu. Paremminkin pitäisi hyväksyä lähtökohdaksi se, että rajallisella maapallolla väestön rajaton kasvu on ONGELMA ja meidän tulisi muuttaa taloudellista ja väestöpoliittista ajatteluamme niin, että teoriat tulevaisuudesta eivät perustuisi kestämättömään rajattomaan kasvuun.

EU:n elvytysrahasto - kaikkien ympäristöstä välittävien pitäisi tukea sitä kaikin keinoi

Torstai 16.7.2020 klo 16.22 - Mikko Nikinmaa

EU:n elvytyspaketti on välttämätön ympäristön hyväksi. Suurista taloudellisista vaikuttajista vain Euroopan Unioni on pyrkinyt edistämään ympäristönäkökulmien huomioonottamista talouspäätöksissä. EU on vahva taloudellinen toimija vain, jos se säilyy yhtenäisenä. Euroopan mittakaavassa suuretkin valtiot ovat pikkupelureita maailmanlaajuisesti. Jos EU hajaantuu, kaikissa päätöksissä ajaudutaan hyväksymään Kiinan tai Yhdysvaltojen linja, minkä seurauksena pitemmän tähtäyksen ympäristönäkökulmat jäävät huomioonottamatta. Ja ilman elvytysrahaston toteuttamista EU:n yhtenäisyys on kovalla koetuksella.

Kun sitten ruvetaan miettimään, miten elvytysrahastoa rahoitettaisiin, EU:n verotusoikeus tietyissä asioissa on ilman muuta perusteltua. Esimerkiksi kaavailtu muovivero olisi paljon relevantimpi Euroopan tasolla kuin yksittäisten valtioiden tasolla seuraavista syistä. Muovia käyttäviä tuotteita ei markkinoida ja myydä yhden valtion alueella vaan esimerkiksi kaikkialla Euroopassa. Jos muovipakkausten, -kassien ja muiden -tuotteiden verotus jätettäisiin yksittäisten valtioiden päämääräksi, sitä tuskin saataisiin aikaiseksi, koska valtiot kilvan sanoisivat, ettei meidän teollisuudellemme voi tuollaista ylimääräistä kustannuskuormaa laittaa. Muovi lilluu kaikkialla eikä Suomesta Itämereen ajautuva muoviroska säily aluevesirajojemme sisällä vaan voi kulkeutua Ruotsiin, Tanskaan, Liettuaa, Saksaan jne. Näin ollen muovivero olisi ilman muuta yhteinen eurooppalainen asia.

Mitä tulee taas elvytysrahan käyttöön, se mahdollistaisi suuntautumisen ympäristön kannalta kelvollisten tekniikoiden kehittämiseen. Koronaviruksen aiheuttaman laman jälkeen ei pitäisi palata ympäristön kannalta huonoihin ratkaisuihin, vaan Euroopan laajuisen elvytyksen pitäisi kohdistua ympäristöinvestointeihin. Tämähän olisi hyvin mahdollista, kun jaettavaa rahaa ei suinkaan annettaisi kuin sikaa säkissä, vaan käyttötarkoitus on osoitettava. Niinpä koronaviruslaman jälkeinen elvytys voitaisiin suunnata esimerkiksi ilmastotoimiin.

Suomessa suurimmaksi vastustuksen aiheeksi on noussut, että suuri osa rahoituksesta annettaisiin apurahoina eikä lainoina. Mutta eihän tämä ole ollenkaan väärä lähtökohta investoinneille, joiden tarkoitus olisi parantaa ympäristön tilaa. Jokainen sellaiseen käytetty euro on meidän kaikkien eurooppalaisten tukemista. Olisi väärin, jos ympäristön hyväksi tehtävät investoinnit jäisivät tekemättä, kun siihen käytettävissä oleva raha pidettäisiin visusti pankkiholvissa

Huh hellettä - kalaparat

Perjantai 26.6.2020 klo 19.32 - Mikko Nikinmaa

Nyt on kuuma. Ja vesien lämpötila on viisi-kuusi astetta normaalivuotta lämpimämpää. Se, että veden lämpäötila on paljon normaalia korkeampi jo kesäkuussa on melkoinen ongelma kaloille, koska se merkitsee melkoisen varmasti sitä, että korkea vesien lämpötila on pitkäaikainen ilmiö. Suurin osa Suomen arvokaloista – ja muistakin kaloista – on kylmän veden lajeja, jotka lämpimäna aikana menevät pohjan lähelle, harppauskerroksen alapuoliseen veteen, joka säilyy kylmänä. Mitä pitempään korkea lämpötila jatkuu sitä syvemmälle harppauskerros  vaipuu, kunnes kylmää vettä ei ole missään. Pitkäaikaisen lämpimän jakson johdosta matalille järville tyypilliset kalakuolemat rupeavat esiintymään myös syvissä järvissä ja meressäkin.

Yksi esimerkki kylmän veden lajeista on härkäsimppu. Laji kutee siniset mätimunansa kaikkein kylmimmän veden aikaan helmikuussa. Se tuli pohjoisesta Itämereen kun meriyhteys valtamereen oli Vienan meren kautta. Kalaa ei esiinny eteläisellä Itämerellä eikä Atlantilla Norjan ulkopuolella, todennäköisesti sen takia, että lämpötila on liian korkea. Muistan pikkupoika-ajoista kuinka niitä sai verkolla itäisellä Suomenlahdella niin paljon, että puuskahdin isona kirjoittavani Lyhyen Simpunpäästöopin; nelisarvinen ja piikikäs kala kun jäi verkkoon niin tiukasti, että sitä ei helposti pois ottanut. Nykyisin kalaa ei paljoakaan löydy.

Suuret ongelmat korkeat lämpötilat aiheuttavat myös kalankasvatukselle. Erityisesti viime aikoina suosituksi syömäkalaksi tullut nieriä rupeaa aikuisena kuolemaan yli 15 asteen lämpötilassa. Suunnilleen mistään ei pitkäaikaisen lämpimän jakson lopussa sitä kylmempää vettä löydy.

Ja kaikkeen tähän taitaa olla syynä ilmastonmuutos. Kaikki mallit povaavat sateisia, lauhoja talvia ja suhteellisen kuivia, kuumia kesiä. Pohjois-Suomen syvät nietokset ja Etelä-Suomen vesisateinen talvi  sopivat ensimmäiseeen skenaarioon ja juuri loppuva kuuma kesäkuu jälkimmäiseen.

Huh hellettä, mutta voi kalaparkoja.

Voihan turve!

Maanantai 18.5.2020 klo 13.05 - Mikko Nikinmaa

Kun nyt on ruvettu keskustelemaan siitä, miten koronaviruspoikkeusolojen jälkeen yhteiskunnan toimintoja ruvettaisiin kehittämään, on yhtenä asiana tuotu esiin, että turpeen käytöstä energiantuotannossa luovuttaisiin hitaammin kuin on suunniteltu. Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että turve on kotimaista energiaa, joten sen käytön jatkaminen olisi tarpeen huoltovarmuuden takaamiseksi. Mutta hetkinen, turvehan korvaa energiakäytössä kaksi muuta fossiilista energianlähdettä, jotka ovat hiili ja öljy. Siis lähtökohta tässä ajatuksessa olisi, että koronaviruksen jälkeisessä ajassa hidastettaisiin siirtymistä fossiilisista polttoaineista riippumattomaan energiantuotantoon. Eli ehdon tahdoin vähennettäisiin ilmastomuutoksen vastaisia toimia. Onko tässä hiventäkään järkeä?

Energiankulutuksen pieneneminen koronaviruspandemian aikana on merkittävästi vähentänyt fossiilisten polttoaineiden kulutusta ja parantanut ilman laatua ympäri maapallon. Ilman saasteiden väheneminen on suoraan todennäköisesti vähentänyt ainakin yhtä paljon kuolemia kuin koronavirus on aiheuttanut. Lisäksi kuolevuus koronavirusinfektioihin ja jopa infektioiden esiintyvyyteen sellaisenaan näyttää useiden jo julkaistujen tutkimusartikkeleiden korreloivan merkittävästi ilman saastumisen kanssa. Tärkeimmät ilman saastuttajat ovat fossiiliset polttoaineet, turpeen poltto niiden joukossa.

Vaikka yhteiskuntien pysähtyminen koronaviruspandemian takia onkin tuonut tilapäistä iloa ilman puhdistumisen ja kasvihuonekaasujen päästöjen vähenemisen kautta, ovat tutkijat varoittaneet siitä mahdollisuudesta, että tilanne kääntyy nopeasti aikaisempaa huonommaksi, jos kansantalouden elvyttämisessä lähdetään siitä, että fossiilisien polttoaineiden käyttöön kohdistuvia rajoituksia vähennetään. Näin toimittaisiin, jos turpeen käytöstä luopumista hidastettaisiin.

Kun lisäksi turpeen käyttö olisi huoltovarmuudelle hyödyllinen vain vähentämällä tuotavien fossiilisten polttoaineiden käyttöä, joiden käytöstä muutenkin pitäisi luopua, se ei edes lisäisi huoltovarmuutta. Huoltovarmuutta sen sijaan parantaisi merkittävästi tuulivoiman lisärakentaminen. Minua on kovasti ihmetyttänyt tuulivoiman rakentamiseen liittyvä vastustus samaan aikaan ja samojen ihmisten toimesta, jotka kannattavat turpeen käyttöä. Tuulivoimaloiden haitoiksi on sanottu meluhaittoja, niiden maisemallisia haittoja ja sitä, että ne tappavat lintuja. Niiden aiheuttamat lintukuolemat ovat suurimmaksi osaksi myytti ja ainakin satoja kertoja vähäisempää kuin hyönteismyrkkyjen tai kissojen aiheuttamat lintukuolemat. Maisemallisista haitoista minua ihmetyttää, kuinka tuulimyllyt ovat kamalia, mutta turpeen ottamisella pilattu suomaisema ei. Meluhaitatkaan eivät ole suuria – olen itse nukkunut energiaa tuottavasta tuulivoimasta korkeintaan 500 m päässä eikä se unta haitannut. Jos meluhaitta on niin merkittävä, silloin ei voi antaa jääkaapin tai pakastimen meluta tai missään tapauksessa ei voi asua kaupungissa tai tien varrella. Tuulivoimalathan varmistavat huoltovarmuutta merkittävästi, kun ne tuottavat energiaa, vaikka yhteydet ulkovaltoihin olisivat kokonaan poikki. Samalla tavoin riippumatta yhteyksistä muuhun maailmaan aurinkovoima tuottaa energiaa ja lisää siten huoltovarmuutta. Niinpä voikin väittää, että kaikki uusiutuvat energiantuotannon muodot ovat kotimaista energiaa ja vahvistavat huoltovarmuutta.

Tuulivoima on myös taloudellisesti kannattavaa, minkä osoittaa se, että nykyisin tuulivoimaloiden rakentamisesta ilman yhteiskunnan tukea on tehty päätöksiä ja se, että tänä vuonna Yhdysvalloissa on tuotettu energiaa enemmän uusiutuvia lähteitä käyttäen kuin hiiltä käyttäen. Kun uusiutuvien luonnonvarojen käyttö energiantuotannossa on taloudellisesti kannattavaa, lisää huoltovarmuutta ja vähentää riippuvuutta fossiilisesta energiantuotannosta (johon lasken turpeenkin), josta ilmastonmuutoksen torjumiseksi pitäisi päästä eroon, ei ole mitään syytä hidastaa turpeen käytöstä luopumista. Paremminkin nykytilanne antaisi mahdollisuuden luopua turpeesta ja muista fossiilisista polttoaineista aiemmin suunniteltua nopeammin. Siinä tarvittavien infrastruktuurien rakentaminen voisi hyvin kuulua osaksi talouden elvytyspakettia, joka ilman muuta tehdään.

En pode ilmastoahdistusta vaan ahneusahdistusta

Perjantai 21.2.2020 klo 12.01 - Mikko Nikinmaa

Enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että tekoja ilmaston, ja muutenkin luonnon, hyväksi pitäisi tehdä. Silti juuri mitään ei tapahdu ja ne pienet oikeansuuntaiset askeleetkin saavutetaan vain kiivaan eripuran jälkeen. Kuitenkin valitettava tosiasia on, että Suomen kulutustaso on niin huima, että sen ylläpitämiseen tarvittaisiin kolmen maapallon resurssit. Nyt yli 40 vuoden kuluttua siitä, kun tutkijat toivat esille, että mikäli mitään ei tehdä, maapallolle koituu ilmasto-ongelmia, ilmastonmuutos on saavuttanut etusivut. Valitettavasti hyvinkin voimakkaasti puhutaan, että luodaan ilmastohysteriaa ja aiheutetaan ihmisille ilmastoahdistusta.

Eihän kyse ole ilmastoahdistuksesta, vaan siitä, että meidän täytyy koko ajan saada lisää. Kyse on siis ahneudesta, jonka seurauksena hävitämme luonnonkirjon, saastutamme ympäristön ja aiheutamme ilmastonmuutoksen. Sen vuoksi en kärsi ilmastoahdistuksesta vaan ahneusahdistuksesta. Meidän olisi mahdollista muuttaa paljonkin asioita, jos ahneus ei olisi pääasiallinen voima yhteiskunnan toiminnan takana. Eikä tämä koske vain ilmastoa vaan myös vanhusten ja vammaistenhuoltoa.

Samaan aikaan kuin kauhistellaan vanhustenhuollon tilaa ja ilmastonmuutoksen ryöstäytymistä käsistä käydään palkkaneuvotteluja, joissa työntekijäpuoli haluaa lisää liksaa ja työnantajat yritysten suurempia voittoja. Mitä muuta tämä on kuin ahneutta? Jos vanhustenhuollon tilaa haluttaisiin oikeasti parantaa, työntekijäpuolen pitäisi lähteä palkkaneuvotteluihin vaatimalla, että palkat pidetään ennallaan ja yritysten tästä saama hyöty – eli se menolisä, joka palkankorotuksiin on varauduttu laitettavan – sijoitettaisiin vanhustenhuoltoon. Eli lähtökohtana olisi vastuu kanssaihmisistä eikä ahneus. Vai eivätkö kumpikaan, työntekijät tai työnantajat tule vanhoiksi ja tarvitse vanhustenhoitoa? Miksi en ole kuullut mitään tämänsuuntaista ehdotettavan vaan ainoastaan palkankorotusvaatimuksia ja yritysten valitusta kilpailukyvystä – eli vaatimuksia kasvattaa kulutusta. Näin tapahtuu, vaikka ylikulutus ja väestönkasvu ovat suurimmat syyt ilmastonmuutokseen.

Tällä hetkellä käydään Euroopan Yhteisön budjettineuvotteluja. Niissäkin näyttävät ahneuden eri muodot olevan etusijalla, vaikka Euroopan Yhteisön taloudellinen voima voisi olla riittävä siihen, että ne tahot, jotka haluavat tuoda tuotteitaan Euroopan markkinoille, kantavat vastuun ympäristöstä. Jos kansallisvaltioiden hallitukset unohtaisivat ahneuden ja itsekkyyden ja pyrkisivät sen sijaan pitämään maapallon nykymuotoiselle elämälle kelvollisena, Euroopan Yhteisön budjettikin olisi helpompi laatia. Ei olisi 27 eri suuntiin vetävää tahoa, vaan yksi yhteinen suunta. Tässä yhteydessä en malta olla tuomatta esiin pettymystäni siitä, ettei oikeusvaltioperiaatetta näytetä saavan EU-avustusten jakoperusteisiin mukaan. Jotkut jäsenmaat haluavat avustukset, mutteivat velvollisuuksia yhteiskunnan kehittämisestä.

Niin, en kärsi ilmastoahdistuksesta vaan ahneusahdistuksesta. Minua ahdistaa, kun tekoja, joilla voitaisiin vaikuttaa ilmaston ja sosiaalisen tasa-arvon hyväksi, ei tehdä ahnauden vuoksi. Tässä olisi hyvä muistaa Tuomari Nurmion laulun sanat: ”Se on yhteistä isännässä ja rengissä, että elämästä selviä ei hengissä.” Jälkipolvet eivät meitä paljon kiitä, jos he saavat keräämämme omaisuuden ympäristöön, jonka olemme pilanneet omaisuutta hankkiessamme.

Hallituksen ilmastotoimet - ylevät päämäärät mutta missä ovat näkyvät teot?

Tiistai 4.2.2020 klo 11.20 - Mikko Nikinmaa

Hallitus piti ilmastopäivän. Valitettavasti sen tulokset jäivät vähäisiksi. Ero puheiden ja tekojen välillä on edelleen huutava. Päivän tuloksena oli kyllä joitakin oikeansuuntaisia toimia, esimerkiksi ilmastorahaston perustaminen, mutta sen merkitys tulee näkyviin vasta kun nähdään, mihin rahoja käytetään. Teollisuuden sähköveron alennus voi myös olla hyödyllinen toimenpide edellyttäen, että sähköntuotanto on hiilineutraalia. Mutta…Jo tässä tulee näkyviin, etteivät ilmastotoimet sittenkään ole etusijalla hallituksen päätöksissä. Turpeen käytölle energiantuotannossa ei edelleenkään laitettu rajoituksia, vaan päätökset siirrettiin myöhemmin tehtäviksi työryhmätyöskentelyn jälkeen. Mihin turveasiassa tarvitaan työryhmätyöskentelyä, kun se on yksiselitteisesti huonompi energiantuotantovaihtoehto kuin fossiiliset polttoaineet, eikä edes ole energiantuotannon kannalta välttämätön. Lisäksi turvetuotannolla on suurimmalle osalle maanomistajista korkeintaan marginaalinen merkitys. Tämän vuoksi on käsittämätöntä, että siitä näyttää tulleen Keskustapuolueelle elämää suurempi kysymys.

Puheissaan hallitus edelleenkin rummuttaa ilmastotekojen puolesta, mutta tekoja siirretään mahdollisuuksien mukaan myöhemmäksi. Tässä on se ongelma, että mitä myöhemmin mihinkään tekoihin ryhdytään, sitä radikaalimpia niiden pitää olla, jotta mitään positiivisia vaikutuksia nähdään. On tietysti totta, että kaikki todelliset ilmastoteot vaikuttavat nykyiseen elämänmuotoomme, mutta niiden vaikutukset puoluekannatukseen ovat sitä suurempia mitä radikaalimpia ne ovat. Sitä paitsi voisikin olla, että uskallus tehdä suuriakin uhrauksia tulevien sukupolvien hyväksi toisi yllättäen suuren kannattajajoukon rohkeiden päättäjien taakse, niin suuri ympäristöhuoli nykyisin on kansalaisten keskuudessa. Tutkijat ovat lausuneet varoituksen sanoja ympäristön ylikäytöstä ja ilmastonmuutoksesta jo 50 vuotta, mutta vieläkin teot ympäristön hyväksi ovat mitättömiä. Minua naurattaisi, jos ei itkettäisi tilanteen vuoksi, että niin Suomessa, muualla Euroopassa kuin Yhdysvalloissa teollisuuspiirit ja elinkeinoelämä rupeavat edellyttämään ympäristötoimia poliitikoilta. Tilanne on täysin toinen kuin silloin 50 vuotta sitten, kun ympäristötutkijat rupesivat esittämään varoituksia ympäristön tilan huononemisesta. Tuolloin teollisuusjohtajat sanoivat, ettei teollisuudella ole varaa tehdä ympäristötoimia, ne estäisivät tuotteiden myynnin. Tällä hetkellä teollisuusjohtajat ovat ruvenneet sanomaan, että meillä ei ole varaa viivytellä ilmastotoimien tekemisessä. Kun on melkoisen varmaa, että teollisuusjohtajien päämäärät ovat samat kuin 50 vuotta sitten, tämä osoittaa kuinka pahasti jälkeen poliitikot ovat jääneet yleisen edun toteuttamisesta.

Populistiset päämäärät saavutetaan parhaiten keinoin, joita populistit jyrkimmin vastustavat

Maanantai 3.2.2020 klo 13.56 - Mikko Nikinmaa

Kun on analysoitu, ketkä äänestivät Trumpia, ketkä olivat Brexitin kannalla ja ketkä Suomessa vahvimmin tukevat Perussuomalaisia, niin selviä yhteisiä nimittäjiä ovat muutosvastaisuus, kansallisuusaate ja halu palata vanhoihin hyviin aikoihin. Lisäksi syyllinen kaikkiin ongelmiin on jokin ulkopuolinen taho, joka kuitenkin pystyy vaikuttamaan tapahtumiin. USA:ssa tämä on Demokraattinen puolue ja Euroopassa Euroopan Yhteisö.

Kun halutaan palata vanhaan, halutaan palata aikaan, jolloin matkustaminen ulkomaille oli mahdollista vain harvoille, se kun oli niin kallista. Ensimmäisiä säännöllisiä seuramatkoja Espanjaan ruvettiin tekemään Suomesta 1960-luvun alkupuolella. Tuontitavaroita oli varsin vähän: muistan hyvin, kun sain ensimmäiset banaanini ja viinirypäleeni. Halussa palata vanhaan tuntuu olevan kaksi pääasiallista tekijää: toisaalta silloin ihmismäärä koko maapallolla oli pyöreästi neljännes nykyisestä ja kaikilla oli työtä. Ympäristöstäkään ei tarvinnut yhtään huolehtia, jopa tieteellisissä piireissä hyväksyttiin ”sisäisen puhdistumisen” ajatus: ympäristöön laskettu jäte muuttuu siellä haitattomaksi ympäristön puhdistuskyvyn ansiosta. Nationalistisuus on hyvin voimakas osa kaikkien maiden populismissa. Tämän vuoksi ei uskoisi, että koko kansallisuusaate on ehkä 150-vuotias. Se rupesi vähin erin kehittymään Ranskan 1789 vallankumouksen jälkeen. Kansallisuusaatteen pääpiirteenä näyttää olevan se, että kaikkien on oltava samanlaisia: jos puhut väärää kieltä, olet väärän näköinen tai vääräuskoinen, sinua saa syrjiä. Tämän kaltaisen ajattelutavan tuloksena miljoonia juutalaisia tapettiin Natsisaksan keskitysleireissä ja miljoonat ihmiset kohtasivat kuolemansa Stalinin vainoissa Neuvostoliitossa. Vaikka vielä ei samanlaisia järjestelmällisiä vainoja olekaan tapahtunut, juutalaissynagogan maalituhriminen Turussa, eurokansalaisten uhkailu Englannissa, palestiinalaisten kohtelu Israelissa ja valkoisen ylivallan nousu USA:ssa osoittavat, että nationalismi käyttää edelleenkin samankaltaisia kauhistuttavia sorron välineitä kuin ennen. Tavallaan tämä ei ole yllättävää, ennen kansallisuusaatteen tuloa oli Suomessakin tavallista, että kylien nuoret miehet kerääntyivät tappelemaan naapurikylien kanssa. Aggressiivisuus ja erilaisuuden inhoaminen tuntuu olevan valitettavan yleinen piirre ihmisten joukossa, ja sitä käytetään hyväksi hankittaessa populistisille liikkeille kannattajia. Muutosvastaisuuden osalta tuntuu siltä, että se mihin ollaan totuttu, on parempi kuin mikään muutos, vaikka muutos olisi toteuduttuaan paljon parempi kuin jämähtäminen entiseen. Tämä on itse asiassa tilanne Suomen EU-jäsenyyden osalta: Suomi on hyötynyt siitä ehkä kymmeniä miljardeja enemmän kuin sinne maksamamme jäsenmaksut ovat olleet.

Valitettavasti maailma ei enää ole sellainen, että siinä voisi elää yksin, ilman muiden vaikutusta. Edes USA:n ei ole mahdollista harjoittaa Amerikka ensin-politiikkaa ilman, että katastrofi uhkaa. Syynä tähän on se, että me kaikki kahdeksan miljardia ihmistä asumme maapallolla, jonka rajat tulleet vastaan. Suomessa Perussuomalaiset puhuvat ”ilmastovouhotuksesta” ja ovat sitä mieltä, ettei meidän ole syytä tehdä mitään, kun olemme niin pieni joukko, jonka teoilla ei ole mitään merkitystä. On tietysti totta, että me suomalaiset olemme pieni joukko, mutta sen takia meidän onkin kuuluttava Euroopan Yhteisöön, jonka markkinat ovat niin suuret, että sen ajamia ympäristömääräyksiä ei voida missään jättää huomiotta. Jos Perussuomalaisten väite pienuudesta olisi perusteltavissa, niin silloinhan Intian ja Kiinan kannattaisi mennä pieniin alle kymmenen miljoonan ihmisen hallinnollisiin kokonaisuuksiin, jolloin yksiköt eivät vaikuttaisi kuin promilleja maapallon tilaan ja voisivat sen vuoksi jatkaa nykyiseen malliin. Puhe ”ilmastovouhotuksestakin” liittyy siihen, että haaveillaan entisajoista. Eiväthän silloin ihmisen toimet aiheuttaneet mitään ongelmia. Eivät aiheuttaisi nytkään, jos meitä olisi vain pari miljardia ja emme olisi ylikäyttäneet maapalloa kymmeniä vuosia.

Jos lähtökohtaisesti halutaan ajaa suomalaisten etua, niin aluksi pitäisi yhteistyössä muiden EU-maiden kanssa päästä tilanteeseen, jossa vaaditaan, että kaikkien EU:hun tulevien tuotteiden on täytettävä EU:n ympäristönormit. Tällaisen päätöksen seurauksena osa tuonnista varmaan muuttuisi kotimaiseksi tuotannoksi, joten tuloksena olisi EU:n ansiosta Perussuomalaisten toiveen toteutuminen. Lisäksi ympäristöinvestointeja pitäisi tehdä sinne, missä niistä on suurin hyöty. Tämä tarkoittaisi kehitysavun lisäämistä. Lisäämisen tuloksena kuitenkin ihmisten elinolot potentiaalisissa ilmastopakolaisuuden lähtömaissa paranisivat, minkä seurauksena maahanmuutto Suomeen pysyisi aisoissa. Jälleen toiminta täysin päinvastoin kuin Perussuomalaiset ajavat aikaansaisi sen, että heidän päämääränsä toteutuisivat.

Voikin sanoa, että ainakin ympäristöasioissa toiminta päinvastoin kuin populistisesti ajatellaan ajaisi parhaiten niitä päämääriä, joita populisteilla on. Herääkin kysymys, miksi muut puolueet eivät uskalla tai halua esittää, kuinka Perussuomalaisten päämääriä saavutettaisiin toimimalla täysin toisin kuin he esittävät.

HÄVETKÄÄ!

Perjantai 17.1.2020 klo 12.29 - Mikko Nikinmaa

Samaan aikaan kun on ilmiselvää, että maapallon rajat ovat tulleet vastaan ja että planeettamme ei kestä lisäkulutusta, palkkaneuvottelut lähtevät toisaalta siitä, että palkansaajien ostovoiman pitää kasvaa ja toisaalta siitä, että työnantajien pitää voida osoittaa yritystensä tuottavan voittoa. Molempien lähtökohtana on siis se, että kasvu ilman rajoja voi jatkua! Mitä hyötyä on puhua siitä, että ilmastonmuutos aiheuttaa koko ajan kasvavia ongelmia, jos Suomessa, joka jo huhtikuussa ylittää kestävän maapallon kulutuksen rajan, riidellään palkankorotuksista ja ostovoiman kasvusta.

Kun te työnantajien ja työntekijöiden palkkaneuvottelijat istahdatte katsomaan TV-uutisia, joissa kerrotaan Australian metsäpaloista tai Indonesian tulvista, HÄVETKÄÄ!! Molempiin vaikuttaa ilmastonmuutos, mutta te, kuten me muutkin, kyllä kauhistelette ilmastonmuutosta, mutta seuraavan päivän palkkaneuvotteluissa puhutaan vain ostovoiman kasvusta ja yritysten voittojen turvaamisesta. Emmekö ole tulleet toimeen sangen hyvin jo nykyisillä palkoillamme tai itse asiassa palkoillamme monta kymmentä vuotta sitten? Maapallon rajallisuutta ja siihen liittyen ilmastonmuutosta ei oikeasti oteta vakavasti ennen kuin se on poliittisissa ja taloudellisissa päätöksissä ensisijainen tekijä. Eli palkkaneuvotteluissakin pitäisi lähtökohdan olla ei suinkaan se, että ostovoima kasvaa, vaan se, että kulutus pienenee.

Siispä – työntekijäliittojen palkkavaatimusten pitäisi olla 0 %. Ja liittojen pitäisi uhata lakoilla, jos työnantajapuoli ei käytä 50 % voitoistaan ilmastonmuutoksen torjuntaan ja/tai hoiva- sekä opetusalan työntekijämäärän kasvattamiseen. Kun tällä tavoin lisähenkilöstöä tulisi aloille, joissa tällä hetkellä vallitsee kiistämätön pula työntekijöistä, työn tekijöiden kiire vähenisi ja elämän laatu paranisi. Nykymeno vain koko ajan lisää kiirettä, suorituspaineita jne. Kun maapallon rajat ovat selvästi tulleet vastaan, on kummaa, että me vain kiihdytämme automme vauhtia tiiliseinää päin, mikä on analogia nykymenon jatkumiselle. Nykymenon on loputtava, jos nykymuotoisen sivilisaation halutaan säilyvän. Tulevaisuus ei voi perustua rajattomaan kasvuun, vaan kansantuotteen sijaan on ruvettava katsomaan elämän laatuun ja kehittämään sitä. Näin ajatellen esimerkiksi nelipäiväinen, kuusituntinen työviikko, voisi olla ihan kohtuullinen ratkaisu. Silloin tietysti jokaisen ansiot vähenisivät, mutta niin vähenisi myös kiire ja työttömyys käytännössä katoaisi. Ehkä työntekijöiden elämänlaatu kohoaisi ja julkisen sektorin kustannukset pienenisivät.

Uusi vuosikymmen - nyt on muutoksen aika

Sunnuntai 5.1.2020 klo 17.40 - Mikko Nikinmaa

”Tuhoa pelättiin myös 1980-luvulla, mutta koittikin toivon aika”. Saska Saarikosken essee Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa 5.1.2020 keskittyy pääasiassa siihen, kuinka politiikan sukupolvenvaihdoksen tapahtuminen tarkoittaa toivottavasti sitä, että samalla tavoin kun 1980-luvulla, ongelmat voidaan ratkaista, tällä kertaa uuden päättäjäsukupolven uusien näkökulmien ja ratkaisujen myötä. Näin sopiikin toivoa.

Tämän hetken ongelmia lähestyttäessä tulee kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että ne poikkeavat periaatteellisesti 1980-luvun ongelmista. Silloin tuhon mahdollisuuden aiheutti ennen muuta ydinaseiden käytön uhka. Se, että uhkakuvat eivät toteutuneet, ei edellyttänyt kuin järjen käyttöä pienen poliittisen päättäjäjoukon piirissä. Selviäminen tämän hetken ongelmista taas vaatii, että yleisesti tiedostetaan maapallon rajallisuus. Kun maapallolla on rajat, täytyy koko kansantalouden ja politiikan lähtökohtien, jotka perustuvat siihen, että kaikenlainen kasvu voi jatkua rajattomasti, muututtava täysin. Tämä edellyttää sitä, että maapalloa ajatellaan yhtenä kokonaisuutena kokonaan toisin kuin kaikkialla noussut kansallispopulismi sanoo. Itse asiassa, jos populismia tarkastelee, se on yritys palata ”vanhoihin hyviin aikoihin”, mutta kun vanhoina hyvinä aikoina maapallon rajat eivät vielä olleet tulleet vastaan niin nyt ne ovat. Tämän vuoksi nationalistinen ajattelu ei voi tuoda ratkaisuja, ellei olla halukkaita sotaan.

Todennäköisesti ilmastonmuutos ja muut ihmisen aiheuttamat ongelmat eivät tuhoa ihmislajia kokonaan, vaikka populistit pystyisivätkin estämään tarpeellisten muutoksien tekemisen, mutta sivilisaatio nykyisessä muodossaan todennäköisesti loppuu. Populaation jyrkkä pieneneminen noudattaisi vain yleisiä ekologisia periaatteita, joiden mukaan eläinlajin populaation liikatiheyden seurauksena koittaa katastrofi, joka pienentää populaatiota ympäristön sietämälle tasolle. Joka paikkaan levinneen ihmislajin osalta tällaiseksi katastrofiksi koituu ilmastonmuutos, jos emme ole valmiita muutoksiin.

Rajat kiinni-populismi ja Pohjois-Korean tie vai ympäristöglobalismi

Torstai 2.1.2020 klo 16.48 - Mikko Nikinmaa

Kaikkiin ongelmiin ovat syypäitä muut kuin me itse. Tähän lauseeseen voi kiteyttää populismin koko sanoman. Populismiin liittyy nimenomaan muiden syyllistäminen. En ole vielä kertaakaan kuullut ehdotuksia ongelmien ratkaisemisesta, uusista näkökulmista tai kehitysmahdollisuuksista populisteilta. Amerikka tulee taas suureksi, jos Kiina ja Eurooppa eivät pysty käyttämään hyväkseen USA:ta ja jos meksikolaiset ja muu roskaväki pidetään rajojen ulkopuolella. Iso-Britannian ongelmien syy ei ole liiallinen pitäytyminen perinteiseen tehdastuotantoon vaan EU. Euroopassa yleisestikin kaikki vaikeudet johtuvat toisaalta Euroopan Yhteisöstä ja toisaalta muslimisiirtolaisista. Ja meillä Suomessa asiat olisivat hyvin, jos rajat olisivat kiinni emmekä syytäisi rahaamme turvapaikanhakijoihin, kehitysapuun ja Euroopan Yhteisöön. Silloin rahat riittäisivät vanhustenhuoltoon, työttömyys poistuisi ja rikokset loppuisivat – eiväthän muslimipakolaiset ole muuta kuin terroristeja ja raiskaajia. Mikähän elämä olisikaan syntynyt 2019 paljastuneista pedofiileistä, jos joukossa olisi ollut maahanmuuttaja eikä pohjalainen kirkkovaltuutettu. Mutta eihän hänestä voinut liikaa puhua, hänhän olisi voinut olla kuka tahansa meistä, sen sijaan mamun tunnistaa jo kaukaa ulkonäöltä.

Perussuomalaisten mukaan asiat olisivat paremmin, jos rajat olisivat kiinni ja Suomi eläisi omaa elämäänsä ilman sidosta Euroopan Yhteisöön. Maapallolla on nykyisin vain yksi esimerkki valtiosta, joka pyrkii toteuttamaan rajat kiinni-ajattelutapaa: Pohjois-Korea. Perussuomalaisten gallupsuosion jatkuvasti noustessa voisi olla hyvä miettiä, johtaisiko rajat kiinni-ajattelu vastaavaan. Vaikka me olemmekin Euroopan Yhteisössä nettojäsenmaksaja, ovat erilaiset laskelmat Suomelle koituneista hyödyistä ja haitoista jäsenyyden aikana osoittaneet, että jäsenyydestä koituneet taloudelliset hyödyt ovat olleet pari miljardia haittoja suurempia vuosittain. Jopa euro, jota kiivaasti on vastustettu, on äärimmäisen mukava: ei tarvitse miettiä rahanvaihtoa kun lähtee Välimeren lomalle. Se, minkä takia euroon liittyy ongelmia, ei oikeastaan johdu yhteisestä rahasta sinänsä, vaan siitä, että kaikki kustannustasoon vaikuttavat päätökset on tehtävä Suomen sisällä eikä enää voida tehdä markan devalvaatioita, joiden vaikutukset yksittäisen kansalaisen kukkaroon olivat hitaampia kuin nykyisin.

Tuskin kuuluminen Euroopan Yhteisöön on ajanut teollisuutta pois Suomesta. Lisäksi perussuomalaisten puheet ilmastovouhotuksen negatiivisista vaikutuksista teollisuustyöllisyyteen on hankala yhdistää siihen, että teollisuustyönantajat sanovat, että Suomen pitäisi olla kunnianhimoisempi ilmastotoimissaan. Paremminkin tässä on sama ongelma kuin populismin nousussa muualla. Kun jossakin on ajauduttu taantuvan kehityksen tielle, on helpompi kääntyä valittajien kelkkaan kuin miettiä, miten taantuman kierteestä pääsisi eroon. Samaten sosiaalisia etuja käyttävän on helpompi syyttää mamuja niihin kuluvan rahan lisääntymisestä kuin miettiä sitä, miten etuja käyttävien ihmisten määrää pystyttäisiin uusilla ratkaisuilla vähentämään.

Totisesti, tulevaisuus ei voi perustua siihen, että valitetaan ja halutaan takaisiin menneeseen, mitkä ovat populismin perusperiaatteet. Paremminkin meidän täytyy tunnustaa, että maapallolla on rajat ja että me olemme jo ylittäneet ne. Sen jälkeen voimmekin ruveta keksimään ratkaisuja, joista jotkut varmasti ovat epämukavia, mutta varmasti aiheuttavat vähemmän kaaosta kuin se, että asioiden annetaan jatkua, kunnes katastrofi koittaa. Enää emme voi puhua kansantaloudesta, politiikasta, kansainvälisestä yhteistyöstä ja ympäristöstä toisistaan riippumattomina asioina. Ne ovat kaikki samaa kokonaisuutta, jossa kaikkien rakaisujen on otettava huomioon maapallon rajallisuus.

Onhan ilman hiilidioksidipitoisuus ollut korkea ennenkin ilman ihmisen vaikutusta

Sunnuntai 29.12.2019 klo 20.07 - Mikko Nikinmaa

Ilmastoskeptikkojen kuulee usein sanovan: ”Onhan ilman hiilidioksidipitoisuus ja lämpötila olleet korkeita ennenkin, täysin ilman ihmisen vaikutusta. Eihän se ennenkään ole aiheuttanut katastrofeja. Miksi tilanne olisi toinen nyt?” Tämä lausahdus on toki totta, mutta se ei ota huomioon lukuisia eroja, joita tämänhetkisellä muutoksella on aikaisempiin, jotka eivät ole sisältäneet ihmisen osuutta.

Aluksi on aiheellista todeta, että vaikka ilmaston muutokset vaikuttavat eliöiden esiintymiseen, ei elämä kokonaan todennäköisesti ole katoamassa. Pahimmassakin tapauksessa on todennäköistä, että pieniä ihmisjoukkojakin säilyy hengissä.

Ensimmäinen ero muinaisiin aikoihin on se, että jokseenkin kaikki ne tekijät, jotka ihmisestä riippumatta nostivat hiilidioksidipitoisuutta kuten tulivuorenpurkaukset, aiheuttivat sellaisenaan pilvimuodostusta, mikä laskee lämpötilaa. Näin ollen aikaisemmissa tapauksissa hiilidioksidipitoisuuden ja lämpötilan nousun yhteys ei ole ollut yhtä selkeä kuin tällä kertaa. Hiilidioksidipitoisuuden nousu ja lämpötilan muutokset ovat myös tapahtuneet tuhansia vuosia nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Tämän takia eliöt eivät ehdi sopeutua geneettisesti uusiin olosuhteisiin ja seurauksena voidaan pelätä, että useat lajit ajautuvat sukupuuttoon. Tämänhetkisen muutoksen nopeutta voidaan verrata todennäköisesti tapahtuneeseen asteroiditörmäykseen, minkä aikanaan arvellaan aiheuttaneen nopean lämpötilanlaskun ja sen seurauksena dinosaurusten kuolemisen sukupuuttoon. Tällä hetkellä ihmisiäkin on hirvittävä määrä: kun aikaisempien lämpimien kausien ihmisen kaltaisia olentoja joko ei ollut tai oli vain muutamia tai muutamia kymmeniä miljoonia niin nykyisin meitä on lähes kahdeksan miljardia. Lisäksi tästä ihmisjoukosta asuu lähes puolet alueilla, jotka voivat muuttua elinkelvottomiksi joko merenpinnan nousun, kuivuuden tai lämpötilan nousun vuoksi.

Ilmastomuutoksen suuret vaikutukset johtuvat jossain määrin siitä, että koko nykyinen sivilisaatio on syntynyt ja kasvanut aikana, jolloin ympäristöolosuhteet eri puolilla maapalloa ovat olleet sangen stabiilit. Vaikka lämpötila eri maailmankolkissa onkin ollut erilainen, se on ollut suhteellisen helppo ennustaa. Sateet ovat tulleet ajallaan ja tuulet ovat olleet sopivia. Ilmaston muutoksen seurauksena kaikenlaiset oudot sääilmiöt tulevat tavallisemmiksi – Etelä-Kaliforniassa sataa lunta, tulipalopakkaset paukkuvat Chicagossa, Grönlannissa on 30 astetta lämmintä, kuivuus ja rankkasateet vaivaavat vuorotellen Intiaa, helleaalloista kärsitään ympäri maapalloa ja hirmumyrskyistä rannikoilla jne. Seurauksena on ruuan tuotannon ja kuljetusten vaikeutuminen, vauvojen, sairaiden ja vanhusten kuolemat, asumusten rikkoutuminen myrskyissä yms.  

Niinpä, nykyisenkaltaisia lämpötilan muutoksia on ollut ennenkin, mutta ihmisen vaikutukset ja ympäristön ja ihmiskunnan tämänhetkiset piirteet aiheuttavat sen, että haitalliset vaikutukset ovat suuria. Elämä ei varmaan häviä, mutta esimerkiksi sivilisaatio nykyisessä muodossaan voi kadota, jos emme tee mitään, vaan ilmastoskeptikkojen  tapaan sanomme, että onhan näitä lämpötilan ja hiilidioksidipitoisuuden muutoksia ennenkin ollut.

Ympäristö ei ole perinteisille suurpuolueille tärkeä

Maanantai 9.12.2019 klo 19.53 - Mikko Nikinmaa

Kun kävin ensimmäisiä kertoja äänestämässä (äänioikeus minulla on ollut 1972 alkaen), keskustapuolue oli maalaiselle luontoharrastajalle luonnollinen valinta. Puolueista se oli silloin ainut, joka kiinnitti minkään vertaa huomiota luontoarvoihin. Vaikka se kiinnittikin huomiota luontoon vain maa- ja metsätalouden etujen vuoksi, sekin oli parempi kuin ei mitään. Nykyhetkellä vastaava vanhakantainen luonnon ajatteleminen vain tuotantovälineenä, mikä valitettavasti on edelleenkin Keskustapuolueen lähtökohta, ei oikein saa minun kannatustani. On todella huvittavaa lukea ”biotaloudesta” mukamas luontoystävällisenä ja ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun välineenä, kun kaikki keskustalaiset puheenvuorot ”biotaloudesta” voisivat olla Maataloustuottajien Keskusliiton (MTK) tekstejä 1960-1970-luvuilta.

Vasemmistopuolueiden, Sosiaalidemokraattinen Puolue ja Vasemmistoliitto (joka vielä pitkään 1970-1980-luvuilla oli SKDL ja SKP), ympäristöimago ei ollut nuoruuteni aikaan mistään kotoisin. Kommunistinen Puolue yritti tuolloin aivopestä opiskelevaa nuorisoa ja onnistuikin aika hyvin. Esimerkkinä ympäristöön liittyvästä aivopesusta oli, kun  Suomen Luonnonsuojeluliitto antoi julkilausuman, jossa sanottiin: ”Ydinvoima on haitallista, paitsi jos se tuotetaan Neuvostoliitossa, jossa sen tuotanto on kansanvallan säätelemää (en takaa, että sanat ovat oikein, mutta tuo asiasisältö mieleeni on jäänyt).” Tsernobylin onnettomuuden jälkeen tämänasiaisen julkilausuman laatijat tuskin ovat halunneet nimeään julki. SDP:stä ja Vasemmistoliitosta on pitkään tullut mieleen, etteivät ne ole olleet ihmisen ja ympäristön asialla, vaan pyrkineet vain nostamaan teollisuustyöntekijöiden palkkoja. Tästä miesimagosta Vasemmistoliitto on onnistunut viime aikoina pääsemään eroon, mutta SDP:n kannatus on edelleen menneisyyteen kytköksissä. Kun SDP ei ole kyennyt tuomaan mitään uutta, mutta ei ole myöskään ottanut selkeitä maahanmuuttovastaisia tai ilmastohaihatuksesta puhuvia kannanottoja, ennen kaikkea entiset miesduunarit ovat siirtyneet Perussuomalaisen Puolueen kannattajiksi.

Vanhoista suurpuolueista on vielä jäljellä Kokoomus, joka on aina leimautunut hyvätuloisten ja omistavan luokan puolueeksi. Kaiken toiminnan päämääränä tuntuu olevan tuloveron alentaminen. Tässä onkin onnistuttu: 25 vuotta sitten maksoin paljon enemmän veroa huomattavasti pienemmistä tuloista kuin vuosi sitten. Tuloveron aleneminen ei sitten jatkunutkaan, kun siirryin eläkkeelle – tulot laskivat 60 %:iin, mutta tulovero nousi 6 %. Kun ajattelee Kokoomusta ja ympäristöä, niin tulee heti vaikutelma, että ympäristöasiat ovat tärkeitä niin kauan kuin ne eivät häiritse talouskasvua. Heti kun yrityksen voitto ja ympäristönäkökohdat asettuvat vastakkain, ympäristöasiat täytyy unohtaa.

Vaikka kaikki vanhat suurpuolueet puhuvat ilmastomuutoksen vastaisista toimista, käytännön tekoja ei kukaan ole pyrkinyt toteuttamaan. Ilmastomarssit ja ilmastolakot ovat keränneet paljon osallistujia, mutta mitään toimia, jotka aiheuttaisivat menoja, ei ole tehty. Tästä ei voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen: kaikki muut puolueet pelkäävät, että kustannuksia vaativat ilmastotoimet sataisivat perussuomalaisten leiriin, he kun puhuvat koko asian olevan vain turhaa ilmastovouhotusta. Mutta tämä ei ole kuin pelko. Yhtä lailla olisi mahdollista, että hallituksen suosio nousisi, jos se uskaltaisi tehdä kustannuksiakin vaativia ilmastotekoja.

Rajaton taloudellinen kasvuhan ei ole mahdollista rajallisella maapallolla. Tätä totuutta ei mikään poliittinen puolue asettanut lähtökohdakseen. Ehkä tällainen muutos tarvittaisiin perinteisten suurpuolueiden uuden nousun mahdollistamiseen.

Perussuomalaisten kannatus vain kasvaa, kun kaikki muut ovat mukana ilmastovouhotuksessa

Torstai 7.11.2019 klo 15.48 - Mikko Nikinmaa

Kyselyn tekijät ja poliittiset kommentaattorit eivät keksineet mitään syytä sille, että perussuomalaisten suosio on viimeisen kuukauden kuluessa räjähdysmäisesti kasvanut. Mitään merkittäviä poliittisia tapahtumia ei olekaan ollut. Mutta viimeisen kuukauden aikana on puhuttu naudanlihan syönnin lopettamisesta, autoliikenteen kustannusten lisäämisestä, metsänhakkuiden vähentämisestä sekä muista ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista. Kaikkien muiden puolueiden edustajat ovat eri keskusteluissa ja tilaisuuksissa edellyttäneet ainakin joidenkin ilmastotoimien tekemistä niin, että niistä aiheutuu kansalaisille kustannuksia, mutta perussuomalaisten mielestä voidaan jatkaa entiseen malliin. Kun lähes puolet suomalaisista pitää koko ilmastonmuutosasiaa ilmastovouhotuksena, ei ole ihme, että sitä sellaisena pitävä puolue lisää kannatustaan. Kannatuksen nousu voi vielä jatkua, elleivät puolueeseen liittyvät muut piirteet vaikuta voimakkaasti ihmisten preferensseihin.

Muut puolueet saavat osittain katsoa itseensä siinä, miksi perussuomalaisten ilmastomuutokseen kielteisesti suhtautuva agenda lisää koko ajan suosiotaan. Monelle on tullut mieleen, että muut kuin perussuomalaiset kieltäisivät lihansyönnin, estäisivät lentämisen, tekisivät yksityisautoilusta kestämättömän kallista ja aiheuttaisivat nykymuotoisen teollisuustuotannon paon Suomesta. Huonosti harkitut ja muotoillut lausunnot yksittäisistä kysymyksistä mahdollistavat tämän.

Kaikkein huolestuttavinta on se, että nyt suosion kasvu perustuu täysin väärään käsitykseen siitä, ettei meidän suomalaisten tarvitse tehdä yhtään mitään. Ilmastonmuutos ei ole perimmäinen ongelma, se on vain oire. Perimmäinen ongelma on se, että maapallo on rajallinen mutta talouden   lähtökohtana on kasvun jatkuminen rajattomasti. Tämä koko ajattelutavan muuttava lähtökohta pitäisi pystyä tuomaan esiin maapallon kaikille kahdeksalle miljardille asukkaalle, jotta elämäntavat kaikkialla pystytään muuttamaan kestäviksi – mikä tarkoittaa kulutuksen vähentämistä teollistuneissa maissa ja väestönkasvun lopettamista kehitysmaissa hallitusti ennen kuin molemmat tapahtuvat kriisien seurauksena. Kulutuksen ja väkimäärän pieneneminen kriisien tuloksena lopettaa kyllä ilmastonmuutoksenkin.

Hiilidioksidinielurahastot voisivat olla uusi vaihtoehto metsärahastoissa

Tiistai 29.10.2019 klo 11.26 - Mikko Nikinmaa

MTK on huolissaan siitä, että erilaiset rahastot ovat viime aikoina ostaneet metsiä. Ensimmäistä kertaa minun elämäni aikana Suomen Luonnonsuojeluliitto on suureksi osaksi samaa mieltä kuin MTK. Näiden kahden tahon syyt olla huolestuneita ovat kuitenkin poikkeavat: siinä missä Luonnonsuojeluliitto pelkää, että metsiin sijoittavien rahastojen myötä metsien hakkuut lisääntyvät rahastojen tuotanto-odotusten myötä, MTK pelkää, että metsätalouden tuottoja valuu ulkomaille.

Metsiin sijoittavat rahastot voisivat kuitenkin olla todellisia ilmastorahastoja, joiden päämääränä olisi lisätä hiilinieluja. Tämän kaltainen toiminta olisi suhteellisen vaivaton keino tehdä ilmastotekoja. Maailmanlaajuisesti on toimijoita, jotka esimerkiksi keräävät rahaa puiden istutukseen. Mikseivät Suomessa toimivat tahot ottaisi arsenaaliinsa metsien ostamista hiilidioksidinielurahastoina? Tällainen mahdollisuus helpottaisi esimerkiksi perintönä saatujen metsäpalstojen myyntiä. Valtio voisi tehdä oman osuutensa hiilidioksidinielurahastojen tukemiseen vapauttamalla niihin myydyt metsät perintöverosta. Tällöinhän ilmastoteosta ei valtiolle koituisi oikeastaan mitään kustannuksia, mutta se olisi ele, joka vähän muuttaisi mielikuvaa Suomen virallisen ilmastopolitiikan toimimisesta vain metsätalouden ehdoilla. Kun biotaloussuunnitelmat on ainakin minulle, joka muistaa 1960-1970-luvut, olleet kuin silloisten MTK:n tavoitteiden reinkarnaatio tekniikkojen kehitys huomioon ottaen.

Dohan yleisurheilun MM-kisat - nyt katkesi kamelin selkäranka

Tiistai 1.10.2019 klo 11.43 - Mikko Nikinmaa

Olen aina ollut innokas penkkiurheilija. Viisikymmentä vuotta sitten heräsin keskellä yötä katsomaan Meksikon olympialaisissa yleisurheilun karsintakilpailuja ja olen varmaan katsonut suunnilleen kaikki televisioidut jalkapallon MM-kisojen ottelut 1966 Lontoon kisoista lähtien. Mutta kaikelle tulee näköjään loppu. Ja se loppu tuli nyt yleisurheilun MM-kisojen katsomisen osalta.

Olen jo pitkään tiedostanut, että huippu-urheiluun liittyy paljon luonnonvarojen tuhlailua ja piirteitä, joita emme mitenkään voi yhdistää ilmastomuutoksen vastaiseen taisteluun. Siitä huolimatta olen horjunut periaatteistani ja katsonut hyvää viihdettä – sillä sirkushuvejahan kaikki urheilu on. Enkä ole horjunut periaatteistani yksin. Kun yleisurheilun MM-kisat olivat viimeksi Lontoossa, katsojia oli kymmenen päivän kuluessa 750 000. Siihen verrattuna päivittäiset muutama tuhatta katsojaa Dohan kisoissa tuntuu naurettavalta. Paikallisia kiinnostavat kameliratsastuskilpailut enemmän. Ei edes katsojien vähäisyys olisi viimeinen naula arkkuun, mutta stadionin energiankulutus on. Kun Quatarin lämpötila tällä hetkellä on nelisenkymmentä astetta niin urheilijoiden suorituspaikat – eli koko avoin stadion – ilmastoidaan. Stadionin suorituspaikkojen lämpötila lasketaan suunnilleen viisitoista astetta ympäröivän ilman lämpötilasta. Suomessa on sanonta, että lämmitetään harakoille, kun talojen lämmitystä menee hukkaan. Ehkä Dohassa sitten jäähdytetään kameleille. Avoimen stadionin jäähdytys on suunnilleen sama, kuin täällä yritettäisiin lämmittää hiihtokisojen ulkokatsomot niin lämpimiksi, ettei talvitakkia tarvitsisi. Ja miten jäähdytys sitten tehdään: totta kai öljyvaltiossa öljyä käyttäen. Yleisurheilun MM-kisojen kymmenessä päivässä tuottama hiilidioksidipäästö fossiilisia polttoaineita käyttäen ei ole mitätön.

Urheilujohtajat puhuvat aina siitä, ettei politiikkaa ja urheilua pidä sotkea toisiinsa. Ehkä näin. mutta toisaalta erilaisia kisoja ei pitäisi saada lahjomalla. Ja näin on ilmeisesti käynyt niin tämänhetkisten yleisurheilun MM-kisojen ja parin vuoden päästä olevien jalkapallon MM-kisojen osalta. Jos oikeudenmukaisuuden periaatteita olisi näissä MM-kisoissa noudatettu, olisivat lähes kaikki joukkueet boikotoineet kisoja. Tämä olisi tervehdyttänyt kisojen hankintaa osoittaen, että lahjomalla saatujen kisojen tyhjille katsomoille ei tulla urheilemaan. Onneksi en ole nuori huippu-urheilija, koska siinä tapauksessa en olisi kisoihin lähtenyt, vaikka olisin ollut maailmantilaston kärjessä, kolmesta syystä: 1. Kisojen aiheuttama hiilidioksidikuorma on järjetön, 2. Kisat on saatu lahjomalla, 3. Suorituspaikkoja rakentaneet siirtotyöläiset ovat olleet orjien asemassa.

Meillä on ongelma

Keskiviikko 25.9.2019 klo 19.47 - Mikko Nikinmaa

Helsingin Sanomien kysely ilmastoasioista toi esiin ongelman, jonka vuoksi merkittäviä toimia on vaikea tehdä. Vaikka puolet ihmisistä haluaisikin Suomen olevan ilmastoteoissa edelläkävijä, toinen puoli väestä on sitä mieltä, että ilmastonmuutoksesta puhuminen on turhaa vouhotusta eikä edes perustu tosiasioihin. Tämä toinen puoli pitää päänsä vaikka kuinka näytetään kuvia arktisen jääpeitteen pienenemisestä, vaikka lämpötilan nousua ei voi kiistää ja vaikka Alpeilta tuskin jäätiköitä enää löytyy. Kun näin suuri osa väestöstä kieltäytyy uskomasta tosiasioihin, on vaikeata tehdä päätöksiä – niitä kun suuri joukko äänestäjäkuntaa vastustaa. Ja jos epämiellyttäviä ilmastopäätöksiä tekee, voi seuraavissa eduskuntavaaleissa olla jyrkästi ilmastomuutosvastainen eduskuntaenemmistö.

Tällainen tilanne ei ole vain Suomen ongelma, vaan kaikkein pahimpana tilanne on tullut näkyviin Yhdysvalloissa sen jälkeen kun Donald Trump valittiin presidentiksi. Hänen ja Suomenkin menneisyyden vankien mielestä ympäristö ei saa asettaa mitään rajoituksia taloudelle. Tästä luin äskettäin vitsin, jossa kovan linjan taloustieteilijä toteaa: ”Maapallon muuttuminen elinkelvottomaksi on vain asia, jonka joudumme hyväksymään menestyvään talouteen pyrkiessämme.”

Niinpä. Kun ympäristöön eniten vaikuttavat ratkaisut olisivat hallituksen määräyksiä, niiden tekeminen on vaikeaa niin kauan kuin suuren osan ihmisistä mielestä ympäristöasiat ovat vain viherpiipertäjien vouhotusta ilman todellisuuspohjaa. Ja valitettavasti en usko, että nämä tosiasioista piittaamattomat ihmiset hyväksyvät tekojen tarvetta ennen kuin muutokset ovat korjaamattomia.  

 

 

On ihan sama mitä polttaa jos tuotetun hiilidioksidin poistaa

Tiistai 24.9.2019 klo 13.53 - Mikko Nikinmaa

Kaikki polttaminen tuottaa hiilidioksidia ja savukaasuissa on erilaisia pienhiukkasia. Niinpä periaatteellisena lähtökohtana pitäisi olla sen, että mikä tahansa poltto on ilmastoa lämmittävää. Hiilidioksidia poistuu ilmakehästä, kun kasvit ja levät sitä yhteyttävät. Jos tämä on lähtökohta, niin puun poltto, turpeen käyttö ja fossiiliset polttoaineet, maakaasu, öljy ja kivihiili, ovat täsmälleen toistensa kaltaisia. mikäli jokainen tuotettu hiilidioksidilitra poistetaan ilmakehästä esimerkiksi puita istuttamalla. Olisi sangen helppoa laskea, miten paljon kasvillisuuden tulee yhteyttää, jotta tuotettu hiilidioksiditonni tulee syödyksi. Energian tuotantomuodoista tuuli-, vesi- aurinko- ja aaltovoima ovat täysin päästöttömiä.

Myös kaikki kasvipeitteiset pellot kuluttavat hiilidioksidia. Kun lisäksi niistä vapautuva fosforin määrä on paljon pienempi kuin kynnöspelloilta, tulisi ympäristösyistä maksimoida aika, jolloin pelloilla kasvaa jotakin. Paksu juurikerros ja eloperäinen maa on myös suuri kasvihuonekaasujen varasto, mitkä muokkauksen yhteydessä vapautuvat ilmakehään.

Siis, istuta puita jos ajat autolla ja anna lähiympäristössäsi kasvien vallata maa. Kasvipeitteen lisääminen voi myös lisätä alueen sateisuutta, mikä puolestaan lisää kasvien  kasvua ja hiilidioksidin kulutusta. Tämä voi johtaa positiiviseen kierteeseen.

Autoilu - miten päästä menneisyyden painolastista kestävään kehitykseen

Sunnuntai 22.9.2019 klo 12.10 - Mikko Nikinmaa

Kun olin lapsi, menimme kilometrin päähän valtatien varteen odottamaan, että amerikkalainen autokaravaani kulkisi ohitse. Myöhemmin auto ja sen omistaminen leimasivat koko toisen maailmansodan jälkeen syntyneen sukupolven elämää. Ennen muinoin kaikki käyttivät joukkoliikennettä. Olen esimerkiksi käyttänyt bussivuoroa Helsinki-Göteborg. Mutta kun rikastuimme, kaikki ostivat oman auton. Tuulilasista ja Tekniikan Maailmasta luimme autoarvostelut ja kuolasimme, kun katsoimme autonäyttelyistä otettuja kuvia hienoista autouutuuksista. Samaan aikaan kun omasta autosta tuli kaikkien normi, joukkoliikenne kuihtui: missä ennen kulki kolmen eri bussiyhtiön linjoja vähintään puolen tunnin välein, menee nyt yksi bussi aamulla koululaisia vieden ja toinen iltapäivällä koulun loputtua.

Totisesti olemme eläneet yksityisauton aikaa ja se on monessa suhteessa helpottanut elämää: on voinut lähteä ja tulla milloin on halunnut, kaupoista on voinut tuoda hankalasti kuljetettavia ja painavia tavaroita sekä asuinpaikalla ei ole ollut suurtakaan väliä, kun autolla on päässyt tarvittaviin paikkoihin. Mutta perinteisestä yksityisautoilusta on nyt tullut menneisyyden taakka, mikä estää kehitystä ympäristö- ja ilmastoystävällisempään suuntaan.

Oikein hätkähdin, kun luin lauantain Helsingin Sanomia. Lehden lauantai-osiossa on edelleen auto-osa. Ja siinä auto-osassa käsitellään autoa pääasiassa auton ostamiseen liittyvästä näkökulmasta. Tietysti voidaan väittää, että auto-osa on tärkeä tuomaan sähköautoja ym. tulevaisuuden ratkaisuja esiin, mutta koko lähtökohta yksityisautoilun ihailusta on kestävän kehityksen kannalta väärä. Autojen haitat eivät nimittäin rajoitu päästöihin, joiden merkityksestä voidaan kiistellä, vaan niihin liittyy kolme täysin käyttövoimasta riippumatonta ongelmaa.

Ensinnäkin maankäyttö – tiet vaativat paljon tilaa, sitä enemmän mitä enemmän autoja teillä liikkuu. Eurooppalaisissa kaupungeissa on usein tiiviit keskukset – ne kun rakennettiin ennen autojen aikakautta, mutta amerikkalaisissa kaupungeissa, jotka on rakennettu autoilun ehdoilla, voi olla mahdotonta päästä haluamaansa paikkaan ilman autoa. Eivätkä autojen aiheuttamat maankäytön ongelmat rajoitu vain kaupunkeihin, vaan maailmanlaajuisesti tiet vievät merkittävän osan muihin tarkoituksiin soveltuvasta maasta. Teiden ja autoliikennettä helpottavien muiden ratkaisujen aiheuttamia kustannuksiakaan ei voi vähätellä. Parasta aikaa pohditaan taas sitä, pitäisikö Helsingin alitse tehdä tunneli helpottamaan autojen kulkua. Kustannusarvio liikkuu tällä hetkellä 1-2 miljardissa eurossa. Tarvetta rakentamiselle ei olisi, jos autojen määrä Helsingin kaduilla rupeaisi vähenemään, mikä olisi kestävän kehityksen kannalta toivottava suuntaus. Keskustatunneli edustaa siis menneisyyden ajattelutapaa.

Toiseksikin mikromuovi. Autojen renkaista irtoavat partikkelit ovat suurin mikromuovien lähde Suomessa ja maailmanlaajuisesti. Irtoavien partikkelien määrä riippuu pelkästään autojen määrästä käyttövoimasta riippumatta. Viime vuosina on puhuttu vain nastarenkaiden aiheuttamasta asfalttipölyn lisääntymistä, mutta renkaiden kuluessa vapautuvat pienpartikkelit ovat lisääntyvän autokannan vääjäämätön seuraus.

Kolmanneksi, edelleenkään ei ole keksitty asfalttia parempaa teiden päällystettä. Näin ollen teiden pinnoitus perustuu suurelta osin öljyn käyttöön. Vaikka teiden asfaltin hiilidioksidipäästöt ovatkin mitättömät, minun on hankala nähdä, että asfaltissa olevien painavien fraktioiden lisäksi muut öljyfraktiot jätettäisiin käyttämättä.

Kun auton omistaminen ja yksityisautoilu on siis menneisyyden lumia, mitä sitten tilalle? Taajamien välinen liikenne onnistuisi suurelta osin raideliikenteenä. Koska ihmisten matkanpää on usein taajamien ulkopuolella, tulisi junaterminaaleissa olla kaupunkipyöriin verrattava kaupunkiautojen noutopiste. Niistä ihmiset voisivat ottaa auton tarpeisiinsa muutamasta tunnista muutamaan päivään. Ne ihmiset, jotka tarvitsevat autoa jatkuvasti ja asuvat haja-asutusalueella, voisivat edelleen hankkia yksityisauton – erityislupien hallinta ei voi olla mahdotonta, tehdäänhän tämä jo nyt, kun vammaiset saavat autoveron palautuksen. Jos ajattelee Helsingin osalta, niin keskustatunnelin kustannuksia paljon pienemmällä rahamäärällä saisi käyttöön 5000 kaupunkiautoa. Kun nämä olisivat asukkaiden käytössä tarvittaessa, niin veikkaanpa, että suuri joukko helsinkiläisistä luopuisi auton omistuksesta ja yhtenä tuloksena olisi autoilusta aiheutuvien haittojen ja kustannusten merkittävä väheneminen.

Asennemuutos - Nyt!

Perjantai 23.8.2019 klo 12.03 - Mikko Nikinmaa

Siperian, Alaskan ja Amazonasin metsät palavat kaikkien aikojen ennätystahdilla. Mitenhän Kalifornian metsät palavat, kun siellä pian alkaa metsäpaloaika. Alaskassa jokiin nousevat Tyynenmeren lohet ovat kuolleet ennen kutua, kun korkeasta lämpötilasta johtuen kalojen hapenkulutus on ylittänyt maksimihapenottokyvyn. Grönlannin rannikolla sulavat ja mereen loiskahtavat jäävuoret ovat pelästyttäneet melojat rannan lähellä. Useiden asuttujen paikkojen lämpötila on ylittänyt 50 astetta ja jopa Hollannissa ja Saksassa korkeimmat mitatut lämpötilat ovat olleet päälle 40 astetta. Tieteellisessä artikkelissa on jo osoitettu ikiroudan sulamisesta aiheutuvaa metaanin lisääntymistä (Lara ym, 2019, Journal of Geophysical Research – Biogeosiences 124, 1560-1573).

Kaikesta tästä huolimatta maailman johtajissa Brasilian presidentti Bolsonaro, USA:n presidentti Trump ja Venäjän presidentti Putin kiistävät, että mitään merkittävää olisi tapahtumassa maailman ilmastolle ja talouspiirit kaikkialla vannovat taloudellisen kasvun nimiin. Populismin yleisimpinä piirteinä ovat rajat kiinni-mentaliteetti ja kansallistunteen korostaminen. Tähän liittyen Suomessa korostetaan aina, kuinka pienen osan mistään maailman päästöistä me aiheutamme, joten millään, mitä teemme, ei ole maailmanlaajuista merkitystä. Esimerkiksi, vaikka turpeen käyttö energianlähteenä on ilmaston kannalta pahempi kuin kivihiilen (itse turpeen polton lisäksi turvesoista vapautuu keräyksen yhteydessä mm. metaania), saa lehtien yleisönosastoista lukea seuraavaa: ”Siksi turvetuotantoa koskevien päätöksien pitää perustua tosiasioihin eikä mielipiteisiin.” Tämä sen jälkeen, kun kaikkea tietämystä turpeen käytön haitallisuudesta vähätellään muun muassa Suomen pienuuteen vedoten. Samaten kuulee: ”Meillä Suomessa ei ole väestökasvuongelmaa, tehkööt ne jotakin, missä ongelmat ovat.” Samaan aikaan keskimääräinen suomalainen on kuluttanut osuutensa maailman luonnonvaroista jo huhtikuussa, kun kaikkien maailman asukkaiden ylikulutuspäivä on vasta elokuussa. Tällä hetkellä kulutamme kaikkialla tulevien sukupolvien luonnonvaroja.

Ilmastomuutokseen liittyvät ongelmat ovat nykyisin niin suuria, että yksilöiden pikkunäpertelyllä niitä ei pysty ratkaisemaan varsinkaan, kun suuri osa ihmisistä maailmanlaajuisesti ei tiedosta/hyväksy ongelman olemassaoloa. Jotta merkittävä muutos saataisiin aikaan, tarvitaan asennemuutos päättäjätaholla. Kaiken kaikkiaan asennemuutos ja sen jälkeinen toiminta mahdollistaisi kohtuullisen elämän meille ja jälkipolvillemme – vielä. Mutta jos asennemuutosta ei tapahdu, ajamme täyttä vauhtia viimeiseen jäävuoreen ja maapallon ongelmat ratkeavat niin, että suurin osa ihmiskunnasta tuhoutuu, minkä jälkeen ei enää ole ilmastomuutosongelmaa, kun ihmispopulaatio on romahtanut. Ilmeisesti sitä populistit haluavat, kun ummistavat silmänsä kaikilta merkeiltä ongelmista ja esittävät toimia, jotka vain nopeuttavat katastrofin tuloa.

Asennemuutokseen, joka antaisi meille edelleen mahdollisuuden hyvään elämään, kuuluvat seuraavat tekijät:

1. Koska meillä on vain yksi maapallo, meidän on kokonaan unohdettava kansallisrajat. Globalisaatio on aikaisemmin toiminut talouselämän ehdoilla, mutta nyt on tullut aika muuttaa ympäristö globalisaation lähtökohdaksi.
2. Taloudellisen kasvun ja talouskilpailun sijaan on etsittävä uudet lähtökohdat menestyksekkään toiminnan mittaamiseksi. Negatiivinen kasvu, taantuma, voisi olla toivottava ilmiö, jos sen tuloksena ihmisten kiire vähenisi. Kaiken toiminnan lähtökohtana pitäisi olla ympäristön hyvinvointi. Meillä ei voi olla toimivaa taloutta, jos ympäristö ei ole elinkelpoinen.
3. Väestönkasvu on saatava loppumaan. Muutos voi käytännössä tapahtua vain, jos naisen asema parantuu ja keskimääräinen koulutustaso nousee. Suuret lapsimäärät ovat tyypillisiä erityisen patriarkaalisille ”kulttuureille”, joissa naiset eivät ole juuri muuta kuin synnytyskoneita ja miesten tarpeiden tyydyttäjiä. Meidän tulee kaikin keinoin kohottaa naisen asemaa käyttäen esimerkiksi kehitysapua tähän.
4. Erilaiset ympäristön hyväksi tehtävät investoinnit on tehtävä sinne, missä niistä on suurin hyöty. Näin ollen voi olla, että suomalainen ympäristöinvestointi tehdään Indonesiaan, mutta koska kansallisuusajattelusta on luovuttu, suomalaisetkin riemuitsevat ympäristön tilaan saadusta parannuksesta.
5. Verosuunnittelu lopetetaan. Kaikki yritykset maksavat kohtuullisen, liikevoittoon perustuvan veron, jossa konsernien sisäisiä varainsiirtoja ei voi käsitellä veroa vähentävinä lainoina. Lisääntyvä verokertymä, joka on varmaan satoja miljardeja euroa, käytetään ympäristöinvestointeihin.
6. Maiden puolustusbudjettien ylärajaksi asetetaan 2 %. Tämän ylimenevä osuus käytetään ympäristön tilan parantamiseen. Kun rajan ylimenevällä osalla nykyisin palkataan henkilöstöäkin, näiden tehtävä muuttuu oman kansallisvaltion puolustamisesta ihmiskunnan eloonjäämisen puolustamiseen. Tuloksena taas vähintään satoja miljardeja tTuloksena taas vähintään satoja miljardeja tulee nykyistä parempaan käyttöön.

Ehkä edellä oleva teksti on utopiaa, mutta sen kaltaista utopiaa tarvitaan, jos halutaan, että ihmiskunta jatkaa eloaan joutumatta katastrofiin. Viime aikojen populismin ja yksinvaltiuden nousua on paljon pidetty liberaalin demokratian loppuna. Minusta näin ei suinkaan ole laita, vaan kaikkialla missä ihmisten koulutustaso sen mahdollistaa, ihmisarvoon perustuva liberaali demokratia on nousemassa takaisin. Paremminkin on niin, että populismin valtaan nostamat johtajat ovat osoittaneet kelpaamattomuutensa.